Turun musiikkijuhlat 2017 päättyivät Estonian Festival Orchestran, viulisti Lisa Batiashvilin ja kapellimestari Paavo Järven konserttiin


Lehdistötiedote, julkaisuvapaa 21.8.2017, Turun musiikkijuhlat

 

Turun musiikkijuhlat päättyivät lauantaina Estonian Festival Orchestran, viulisti Lisa Batiashvilin ja kapellimestari Paavo Järven konserttiin

58. kerran järjestetyt Turun musiikkijuhlat päättyivät lauantaina. Lähes 30 konsertin ja tapahtuman kokonaisuudesta nautti noin 17500 ihmistä.

 

Ohjelma huomioi niin Suomi100-juhlavuoden kuin reformaation 500-vuotisjuhlan. Juhlien kohokohtiin kuuluivat Wagnerin Parsifal-oopperan kaksi konserttiesitystä, sopraano Sonya Yonchevan Suomen-debyytti ja päätöskonserttina kuultu Estonian Festival Orchestran, huippuviulisti Lisa Batiashvilin ja kapellimestarin Paavo Järven konsertti.

”Asettamamme kävijätavoite saavutettiin ja olemme hyvin tyytyväisiä lipunmyyntiin, jolle asetettu tavoite saavutettiin ja ennen juhlien alkua. Monet konsertit olivat loppuunmyytyjä, mikä kertoo yleisön kiinnostuksesta tapahtumaamme kohtaan. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi vuotta”, kertoo Turun musiikkijuhlasäätiön toimitusjohtaja Liisa Ketomäki.

Ensi vuonna Turun musiikkijuhlia vietetään 59. kerran ja koko ohjelmisto julkistetaan helmikuun 2018 jälkimmäisellä puoliskolla.

 

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt

Lisätietoja antaa toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki, liisa.ketomaki@tmj.fi, puh. 040 740 6200

Lataa lehdistötiedote pdf

***

Turun musiikkijuhlat 9.-19.8.2017


Lehdistötiedote, julkaisuvapaa ti 8.8.2017, Turun musiikkijuhlat

TURUN MUSIIKKIJUHLAT 9.-19.8.2017

Turun musiikkijuhlat alkavat huomenna ja niitä vietetään järjestyksessään 58. kerran.  Suomen vanhimman yhtäjaksoisesti järjestetyn musiikkifestivaalin ohjelmistosta vastaa toista kertaa taiteellinen johtaja Ville Matvejeff, joka tunnetaan niin kapellimestarina, säveltäjänä kuin pianistina. Kesän festivaalin teemaksi Matvejeff on valinnut ”Mystiikkaa ja väriloistoa”. Myös Suomi100-juhlavuosi ja Reformaation 500-vuotisjuhla on huomioitu ohjelmistossa. Monipuolinen ohjelma kattaa yli 30 konserttia ja tapahtumaa. Kesän esiintyjiin kuuluvat mm. sopraano Karita Mattila, basso Matti Salminen, baritoni Waltteri Torikka, tenori Klaus Florian Vogt, viulisti Lisa Batiashvili, kapellimestari Paavo Järvi, sopraano Sonya Yoncheva, basso Jaakko Ryhänen, pianisti Iiro Rantala, näyttelijä Antti Reini ja tukholmalainen Stockholm Syndrome Ensemble.

 

Avajaiskonsertissa barokkiaarioita ja uudempaa ja vanhempaa kamarimusiikkia

Festivaalin avajaiskonsertti on keskiviikkona 9.8. klo 19 Sigyn-salissa. Konsertissa esiintyvät ruotsalaissopraano Susanna Andersson, viulistit Jukka Merjanen ja Janne Malmivaara, alttoviulisti Jasmin Noel Beams ja sellisti Tuomas Ylinen. Pianossa ja cembalossa kuullaan festivaalin taiteellista johtajaa, Ville Matvejeffia. Ohjelmassa on Saara Lindahlin Between Time and Infinity (2015) pianokvintetille, Händelin aarioita sekä Brahmsin Pianokvintetto f-molli op. 54.

 

Tukholmalainen Stockholm Syndrome Ensemble residenssiyhtyeenä

Stockholm Syndrome Ensemble on enemmän kuin yhtye. Se syntyi vuonna 2012 tavoitteesta luoda kamarimusiikin konventioista vapaita konserttikokemuksia. Ohjelmisto on laaja ja täynnä kontrasteja: mukaan mahtuu niin Purcell ja Messiaen kuin Bob Dylan ja Radiohead. Muusikot ovat luoneet merkittäviä uria niin solisteina kuin Tukholman sinfoniaorkestereiden tärkeissä viroissa. Yhtyeessä esiintyvät Malin Broman (viulu ja alttoviulu), Malin William-Olsson (viulu), Catherine Ribes (alttoviulu), Johannes Rostamo (sello), Simon Crawford- Phillips (piano) ja Rick Stotijn (kontrabasso).

Turun musiikkijuhlilla yhtyeellä on kolme konserttia 14.-16.8.

 

  • From Russia With Love maanantaina 14.8. klo 19 Sigyn-salissa Venäläinen kirjallisuus ja musiikki ovat täynnä aarteita, niin historiallisesti kuin tänä päivänäkin. Tässä konsertissa näyttelijä Antti Reini johdattelee kuulijaa venäläisten säveltäjämestarien teosten välissä lukien otteita hänelle tärkeästä venäläisestä kirjallisuudesta ja runoudesta. Videoprojisointi: Mattias de Frumerie. Säveltäjänimet: Tšaikovski – Prokofjev – Ljapunov – Arenski – Gubaidulina – Šostakovitš – Schnittke – Weinberg – Kapustin

 

  • Spirit keskiviikkona 16.8. klo 18 Wäinö Aaltosen museossa. Konsertissa yhtye on valinnut teoksia säveltäjiltä, jotka ovat halunneet tutkia kosmisia yhteyksiä ja transsendenssia musiikissaan. Osana konserttia taustalla näkyy amerikkalaisen Joanne Grüne-Yanoffin tätä kokonaisuutta varten luoma videoinstallaatio. Ohjelmassa Arvo Pärt: Spiegel im Spiegel , George Crumb: Vox Balaenae (mukana Crusell-kilpailun voittanut TFO:n huilisti Niamh McKenna), Peteris Vasks: Pianokvartetto, Sigur Rós: Fjögur píanó

 

  • Konsertista Turun synagogassa 15.8. kerrotaan alempana.

 

Jazzia Ruissalon veistämöllä 20.8.

Pianisti Iiro Rantala esiintyy Ruissalon veistämöllä (Ruissalon telakka) keskiviikkona 20.8. klo 20 konsertilla ”Finnish calendar”. Finnish calendar on vuoden mittainen sääkatsaus ankaran ilmaston maasta. Konsertti on loppuunmyyty.

 

Sopraano Sonya Yonchevan Suomen-debyytti Turun musiikkijuhlilla

Seuraten useaa menestyksekästä ensivierailua maailman johtavissa oopperataloissa, Sonya Yoncheva on nopeasti noussut yhdeksi tämän hetken kysytyimmistä kansainvälisistä sopraanoista. Pelkästään keväällä 2017 hän esiintyy Metropolitan-oopperassa New Yorkissa, Baijerin, ja Wienin valtionoopperoissa, Milanon La Scalassa sekä Pariisin oopperassa, jossa hän syksyllä 2017 myös avaa kauden tenori Jonas Kaufmann ja mezzosopraano Elina Garancan rinnalla. Tämä konsertti jatkaa edellä mainittujen laulajien viitoittamaa tietä: Turun musiikkijuhlat on ylpeä voidessaan tuoda jälleen yhden kansainvälisesti kiinnostavimmista oopperatähdistä Suomeen, nyt ensimmäistä kertaa. Turkuun Sonya Yoncheva tulee suoraan Salzburgin festivaalilta. Yonchevan resitaali on Turun Konserttitalossa tiistaina 15.8. klo 19. Pianistina on Antoine Palloc. Ohjelmisto: Puccini ja Massenet.  

 

Multitalentti Petteri Sariola Hamburger Börsin YläBörsissä Taiteiden yönä

Petteri Sariola (kitara ja laulu), esiintyy Turun Taiteiden yönä torstaina 17.8. klo 20 Hamburger Börsin YläBörsissä, joka viime kesänä esiteltiin musiikkijuhlien uutena konserttitilana. Konsertissa kuullaan Sariolan tekemiä cover-sovituksia eri artistien tunnetuimista kappaleista.

 

Severi Pyysalon Ode to Gershwin Kynttilänvalokonsertissa Taiteiden yönä

Perinteinen Kynttilänvalokonsertti vain kynttilöin valaistussa Tuomiokirkossa kuullaan jälleen Taiteiden yönä 17.8. klo 22 (tuntia aiemmin kuin ennen). Konsertissa kuullaan Severi Pyysalon teos Ode to Gerswhin. Gershwinin kuolemasta on 2017 kulunut 80 vuotta.

 

Timo Närhinsalo ja Waltteri Torikka: Kaksi Mannerheimia

Timo Närhinsalon kirjoittama ja esittämä monologi: ”Viimeinen päiväkäsky” ajoittuu tammikuuhun 1945, jolloin Mannerheim on tasavallan presidentti ja jo luopunut ylipäällikkyydestä. Hän on käymässä Mikkelin päämajassa, jossa kirjoittaa YYA-sopimuksen luonnoksen, muistelee mennyttä ja peilaa tulevaisuutta. Monologin lopussa kuullaan kesällä 2017 Ilmajoen musiikkijuhlien Mannerheim-oopperassa nimiroolia esittävää baritoni Waltteri Torikkaa, joka tulkitsee oopperan ystävänäkin tunnetun Mannerheimin nuoruusvuosilta ja Pietarin ajoilta tuttuja melodioita. Esityksiä on kaksi perjantaina 18.8. klo 17 ja 20. Paikkana Domino-elokuvateatteri.

 

Onnen tuntien sarja jalkautuu Turun alueen temppeleihin

Reformaation pääkaupungissa Turussa on laaja kirjo uskonnollisia tiloja, joita musiikkijuhlat haluaa esitellä. Tuomiokirkon lisäksi konsertteja on ensi kesänä Ortodoksikirkossa, katolilaisessa kirkossa ja Turun synagogassa.

 

  • Sunnuntaina 13.8. klo 19 lauluyhtye Psaltikon esiintyy Ortodoksikirkossa. Lauluyhtye Psaltikoniin kuuluvat munkki Damaskinos (Olkinuora), Markus Hänninen, Reijo Kinnunen, Petri Nykänen ja Aleksi Suikkanen. Konsertissa kuullaan bysanttilaista ja vanhaa venäläistä kirkkolaulua.
  • Maanantaina 14.8. klo 13 lauluyhtye Psaltikon tulkitsee keskiaikaista ortodoksista ja katolilaista kirkkolaulua. Turun Tuomiokirkossa.
  • Tiistaina 15.8. klo 14 The Stockholm Syndrome Ensemble esiintyy Turun synagogassa. Ohjelmistossa on Carin Malmlöf-Forsslingin Jousikvartetto, Kaija Saariahon Jousitrio ”Cloud” ja Fanny Mendelssohnin Jousikvartetto. Synagogan toiveen mukaisesti lipputilaukset voi tehdä Kulttuurikauppa Ars Musicassa Konserttitalolla tai Turun musiikkijuhlien toimiston kautta tai ovelta, ei internetissä.
  • Keskiviikkona 16.8. klo 16 Tuomiokirkossa esiintyvät Turun filharmonisen orkesterin soittajat. Konsertissa kuullaan J.S. Bachin soolosellosarjojen osia bassoklarinetilla sekä Osvaldo Golijovin The Dreams and Prayers of Isaac the Blind, kvintetto klezmer-klarinetille ja jousikvartetille. Esiintyjinä klarinetisti Henna Jämsä, viulistit Marjaana Holva ja Ilana Gohóni, alttoviulisti Helinä Nissi ja sellisti Andreas Helling.
  • Torstaina 17.8. klo 14 iltapäiväkonsertti on Pyhän Birgitan ja Autuaan Hemmingin seurakunnassa. Esiintyjinä ovat viulisti Ilana Gothóni ja alttoviulisti Jasmin Noel Beams. Ohjelma: Mozart – Martinů – Rolla. Vapaa pääsy.

 

Vapaa pääsy: Lutherin virsi-ilta Mikaelinkirkossa, johdattelijana Hannu Taanila

Osana reformaation 500-vuotsijuhlaa, Lutherin virsien kulttuurihistorialliseen taustaan ja teologiaan sukelletaan Hannu Taanilan johdolla perjantaina 11.8. klo 20 Mikaelinkirkossa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tilaisuudessa lauletaan Lutherin virsiä, jotka nykyinen virsikirjamme tuntee. Hannu Taanila avaa virsien tekstejä, teologiaa ja estetiikkaa. Virsiä yleisön kanssa laulamassa on Mieskuoro Laulun Ystävät ja urkurina on Markus Malmgren.

 

Kansainvälisten orkesterivierailujen sarja jatkuu, huippuviulisti Lisa Batiashvili Turkuun kapellimestari Paavo Järven kanssa

Turun musiikkijuhlien kansainvälisten orkesterivierailujen sarja saa jatkoa, kun festivaalin päätöskonsertissa 19.8. klo 19 Turun Konserttitalossa lavalle astuu Estonian Festival Orchestra (Viron festivaaliorkesteri) kapellimestarinaan Paavo Järvi. Orkesteri koostuu parhaista virolaisista muusikoista, jotka Järvi on itse orkesteriin valinnut. Turun-konsertti on osa laajempaa Euroopan-kiertuetta. Solistina on suomalaisyleisölle tuttu Lisa Batiashvili, yksi maailman kysytyimmistä viulisteista, joka tulkitsee Tšaikovskin viulukonserton. Konsertissa kuullaan myös osia Nielsenin Aladdin-sarjasta sekä Šostakovitšin Sinfonia nro 1.

 

Nuorten solistien juhlaa.

Turun musiikkijuhlat haluaa vuosittain esitellä etabloituneita kansainvälisiä ja suomalaisia taiteilijoita, mutta myös uusia nuoria suomalaislahjakkuuksia.

  • ROOZEMAN TRIO 11.8. Viime kesänä musiikkijuhlilla hurmasivat Roozemanin veljekset, tänä vuonna mukaan tulee myös viulistisisko: perjantaina 11.8. klo 18 Sigyn-salissa esiintyy Roozeman Trio eli sellisti Jonathan Roozeman, pianisti Jan-Paul Roozeman ja viulisti Rebecca Roozeman. Ohjelmassa on ranskalaista musiikkia: Debussyn Pianotrio G-duuri, Eric Tanguyn “Trio” viululle, sellolle ja pianolle ja Ernest Chaussonin Pianotrio g-molli.

 

  • Konserttisarjat Taidemuseossa. Turun musiikkijuhlien mestarikurssioppilaat esiintyvät Turun taidemuseon lounaskonserteissa tiistaista lauantaihin 15.–19.8. klo 12.30. Suosituissa konserteissa kuullaan tänä vuonna esiintymisiä Antti Siiralan ja Niklas Pokin piano-oppilaita. 8. klo 12.30 esitellään pianisti Anton Mejias (s. 2001), jota on luonnehdittu tulevaisuuden huippulupaukseksi. Sisäänpääsy museolipulla.

 

Juhlajumalanpalvelus 13.8. klo 10

Perinteinen juhlajumalanpalvelus pidetään sunnuntaina 13.8. klo 10 Turun Tuomiokirkossa. Esiintyjinä baritoni Akseli Vanamo ja hanuristi Viivi-Maria Saarenkylä.

 

Lapsille musiikkia Seikkailupuistossa 19.8.: Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!

Juonellinen konsertti pohjautuu suuren suosion saavuttaneen Traktori-levyn musiikkiin. Ammuun! Traktori voitti Emma- palkinnon vuoden 2011 parhaana lastenlevynä. Myös Varhaisiän musiikinopettajat ry valitsi Traktorin vuoden 2011 parhaaksi lastenlevyksi. Konsertti on Seikkailupuiston Helmi-teltassa lauantaina 19.8. klo 11.

 

Suositut kotikonsertit saavat jatkoa:

 

  • 8. klo 13 ja 15 ja 17 TAITEILIJA JOHANNA ORAKSEN KOTIKONSERTIT

Taiteilija Johanna Oraksen kotikonserteissa taiteilijakodissa Koskella kuullaan sopraano Angelika Klas-Fagerlundia ja basso Jaakko Ryhästä. Pianisteina ovat Seppo Hovi ja Marko Hilpo. Tilaisuudet avaa taiteilija Johanna Oras ja vierailla on mahdollisuus vierailla taiteilijan ateljeessa.

 

  • 8. klo 13.00 ARKKIPIISPAN KOTIKONSERTTI

Arkkipiispa Kari Mäkinen rouvineen avaa jälleen kotinsa ovet Turun musiikkijuhlien konsertissa, jossa tänä vuonna kuullaan valikoima H.I.F. Biberin Mysteerisonaatteja (Rosenkranz Sonaten). Esiintyjinä ovat Kreeta-Maria Kentala (barokkiviulu), Mikko Perkola (viola da gamba) ja Eero Palviainen (luuttu).

 

Solistimuutos Parsifalissa

Richard Wagnerin Parsifal-oopperan kaksi konserttiesitystä (kevyesti lyhennetty konserttiversio) ovat to 10.8. klo 18 ja la 12.8. klo 14 Turun Konserttitalossa. Solisteina ovat sopraano Karita Mattila (Kundry), tenori Klaus Florian Vogt (Parsifal), baritoni Waltteri Torikka (Amfortas), basso Matti Salminen (Gurnemanz) ja basso Juha Kotilainen (Titurel). Klingsorin rooliin kiinnitetty Tapani Plathan on joutunut vetäytymään sairastumisen vuoksi. Hänen tilalleen on kiinnitetty amerikkalainen Robert Bork.  Turun filharmonista orkesteri johtaa kapellimestari Ville Matvejeff. Konsertit ovat osa Reformaation 500-vuotisjuhlaa Turussa.

 

Yhteistyössä Turun kaupunginkirjaston kanssa kaksi yleisöluentoa:

  • Emil Anton: Aikamatkoja Suomen historiaan. Katolisempi kuin luulit.

To 17.8. klo 16 Turun kaupnginkirjaston Studio. Vapaa pääsy.

  • Hannu Taanila: Oi iloitkaa, te kristityt! Martti Luther ja reformaation musiikkipolitiikka. Luento musiikkiesimerkein.

To 17.8. klo 18 Turun kaupunginkirjaston Studio. Vapaa pääsy.

 

Lipunmyynti

Lippuja myy Ticketmaster Suomi (Lippupalvelu) ja Kulttuurikauppa Ars Musica (Turun Konserttitalo, Aninkaistenkatu 9).

 

Ryhmämyyntiä hoidetaan Ticketmasterin (Lippupalvelun) lisäksi myös Ars Musican kautta. Puh: +358 44 980 9044 / Sähköposti: info@arsmusica.fi. Yli 10 hengen ryhmille myönnetään 10 % alennus

 

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt

Toimitusjohtaja Liisa Ketomäki, puh: 040 740 6200, sähköposti liisa.ketomaki@tmj.fi

Pressmeddelande, får publiceras ti 8.8.2017                                                Åbo musikfestspel

 

 

ÅBO MUSIKFESTSPEL 9.–19.8.2017

Åbo musikfestspel inleds i morgon och arrangeras i år för 58:e gången. För programplaneringen vid Finlands äldsta kontinuerligt arrangerade musikfestspel svarar nu för andra gången konstnärliga ledaren Ville Matvejeff, känd såväl som dirigent, tonsättare och pianist. ”Mystik och färgprakt” är temat han valt för sommarens festival. I programmet syns också Finland100-jubileumsåret samt reformationens 500-årsjubileum. Det mångsidiga programmet omfattar över 30 konserter och evenemang. Vid sommarens festival uppträder bl.a. sopranen Karita Mattila, basen Matti Salminen, barytonen Waltteri Torikka, tenoren Klaus Florian Vogt, violinisten Lisa Batiashvili, dirigenten Paavo Järvi, sopranen Sonya Yoncheva, basen Jaakko Ryhänen, pianisten Iiro Rantala, skådespelaren Antti Reini samt Stockholm Syndrome Ensemble.

 

Öppningskonserten bjuder på barockarior samt kammarmusik av nyare och äldre slag

Festivalens öppningskonsert hålls onsdag 9.8. kl. 19 i Sigynsalen. Vid konserten uppträder den svenska sopranen Susanna Andersson, violinisterna Jukka Merjanen och Janne Malmivaara, altviolinisten Jasmin Noel Beams och cellisten Tuomas Ylinen. Festivalens konstnärliga ledare Ville Matvejeff medverkar på piano och cembalo. På programmet står Saara Lindahls Between Time and Infinity (2015) för pianokvintett, arior av Händel samt  Brahms Pianokvintett f-moll op. 54.

 

Tukholmalainen Stockholm Syndrome Ensemble residenssiyhtyeenä

Stockholm Syndrome Ensemble är mer än en ensemble. Den föddes 2012 ur ambitionen att skapa konsertupplevelser fria från kammarmusikens konventioner. Repertoaren är bred och kontrastrik: man har tagit sig an musik av såväl Purcell och Messiaen som Bob Dylan och Radiohead. Musikerna har framstående karriärer på gång såväl som solister samt i framträdande positioner i Stockholms symfoniorkestrar. I ensemblen ingår Malin Broman (violin och altviolin), Malin William-Olsson (violin), Catherine Ribes (altviolin), Johannes Rostamo (cello), Simon Crawford- Phillips (piano) och Rick Stotijn (kontrabas).

Ensemblen har tre konserter vid Åbo musikfestspel 14.–16.8.

 

  • From Russia With Love måndag 14.8. kl. 19 i Sigynsalen Den ryska litteraturen och musiken är full av skatter, såväl historiska som nutida. Mellan verk av ryska mästertonsättare läser skådespelaren Antti Reini rysk litteratur och poesi, utdrag som är viktiga för honom personligen. Videoprojektioner: Mattias de Frumerie. Tonsättarnamn: Tjaikovskij – Prokofjev – Ljapunov – Arenskij – Gubaidulina – Sjostakovitj – Schnittke – Kapustin

 

  • Spirit onsdag 16.8. kl. 18 i Wäinö Aaltonens museum. Vid denna konsert har ensemblen valt verk av tonsättare, som utforskat kosmiska samband och transcendens i sin musik. Till konserten hör en videoinstallation skapad för denna helhet av amerikanskan Joanne Grüne-Yanoff. På programmet  Pärt: Spiegel im Spiegel, Crumb: Vox Balaenae, Vasks: Pianokvartett, Sigur Rós: Fjögur píanó

 

  • Mer om konserten i synagogan i Åbo 15.8. nedan.

 

Sopranen Sonya Yonchevas Finlandsdebut vid Åbo musikfestspel

Efter flera framgångsrika debuter i världens ledande operahus har Sonya Yoncheva snabbt blivit en av världens mest efterfrågade sopraner. Enbart under våren 2017 uppträder hon vid Metropolitanoperan i New York, statsoperorna i Bayern och Wien, La Scala i Milano samt vid Parisoperan, där hon även medverkar vid säsongöppningen hösten 2017 tillsammans med tenoren Jonas Kaufmann och mezzosopranen Elina Garanca. Denna konsert fortsätter på den linje som utstakats av nämnda sångare: det är med stolthet Åbo musikfestspel än en gång presenterar en av de internationellt sett mest intressanta operastjärnorna, för första gången i Finland. Sonya Yoncheva kommer till Åbo direkt från Salzburgfestivalen. Yonchevas recital hålls i Åbo konserthus tisdag 15.8. kl. 19. Pianist är Antoine Palloc. På programmet: Puccini och Massenet.

 

Jazz i Runsalavarvets båtbyggeri 20.8.

Pianisten Iiro Rantala uppträder i Runsalavarvets båtbyggeri onsdag 20.8. kl. 20 med konserten ”Finnish calendar”. Finnish calendar är en väderleksrapport omfattande ett helt år i ett land med strängt klimat.

 

Multibegåvningen Petteri Sariola i Hamburger Börs (YläBörs) på Konstens natt

Petteri Sariola (gitarr och sång uppträder vid Konstens natt i Åbo torsdag 17.8. kl. 20 i YläBörs på Hamburger Börs. Utrymmet presenterades som ny konsertplats för musikfestspelen i fjol. Vid konserten får vi höra Sariolas cover-arrangemang av olika artisters mest kända låtar. Konserten är slutsåld.

 

Severi Pyysalos Ode to Gershwin vid Konsert i stearinljusens sken på Konstens natt

Den traditionella Konserten i stearinljusens sken går av stapeln i Domkyrkan, upplyst endast med tända ljus, på Konstens natt 17.8. kl. 22 (en timme tidigare än förut). Vid konserten framför Severi Pyysalos verk Ode to Gershwin. År 2017 har 80 år förflutit sedan Gershwins död.

 

Timo Närhinsalo och Waltteri Torikka: Två gånger Mannerheim

”Den sista dagordern” är en monolog skriven och framförd av Timo Närhinsalo. Den utspelar sig i januari 1945, då Mannerheim avsagt sig uppdraget som överbefälhavare och är republikens president. Mannerheim besöker huvudstaben i S:t Michel, där han skriver ett utkast till VSB-avtalet, funderar på det förflutna och på framtiden. I slutet av föreställningen får vi höra barytonen Waltteri Torikka, som spelar titelrollen i Ilmajoki musikfestspels Mannerheim-opera sommaren 2017. Han sjunger melodier som var bekanta för operavännen Mannerheim från hans ungdomsår och hans tid i S:t Petersburg. Föreställningen ges två gånger, fredag 18.8. kl. 17 och 20, på Domino-biografen.

 

Lyckotimme-konsertserien besöker olika tempel i Åbonejden

I reformationens huvudstad Åbo finns en bred skala av religiösa utrymmen, som musikfestspelen önskar presentera i år. Förutom i Domkyrkan blir det nästa sommar konserter i ortodoxa kyrkan, katolska kyrkan samt synagogan i Åbo.

 

  • Söndag 13.8. kl. 19 sångensemblen Psaltikon uppträder i Ortodoxa kyrkan. Sångensemblen Psaltikon består av munken Damaskinos (Olkinuora), Markus Hänninen, Reijo Kinnunen, Petri Nykänen och Aleksi Suikkanen. Konserten omfattar bysantinsk samt tidig rysk kyrkosång.

 

  • Måndag 14.8. kl. 13 framför sångensemblen Psaltikon medeltida ortodox och katolsk kyrkosång i Åbo domkyrka.

 

  • Tisdag 15.8. kl. 14 The Stockholm Syndrome Ensemble uppträder i Synagogan i Åbo. På programmet Carin Malmlöf-Forsslings stråkkvartett, Kaija Saariahos stråktrio ”Cloud” och Fanny Mendelssohns stråkkvartett. Enligt synagogans önskan kan man köpa biljetter via Kulturbutiken Ars Musica, Åbo musikfestspels kansli eller vid dörren, inte via internet.

 

  • Onsdag 16.8. kl. 16 uppträder musiker från Åbo filharmoniska orkester i Domkyrkan. I konsertprogrammet ingår satser ur J.S. Bachs sviter för solocello, framförda på basklarinett, samt Osvaldo Golijovs The Dreams and Prayers of Isaac the Blind, en kvintett för klezmerklarinett och stråkkvartett. Vid konserten uppträder klarinettisten Henna Jämsä, violinisterna Marjaana Holva och Ilana Gothóni, altviolinisten Helinä Nissi och cellisten Andreas Helling.

 

  • Torsdag 17.8. kl. 14 eftermiddagskonsert i Sankta Birgitta och salige Hemmings församling. Violinisten Ilana Gothóni samt altviolinisten Jasmin Noel Beams uppträder. På programmet: Mozart – Martinů – Rolla. Fritt inträde.

 

FRITT INTRÄDE: Luther-psalmkväll i Mikaelskyrkan med Hannu Taanila som värd

Som en del av reformationens 500-årsjubileum fördjupar vi oss under ledning av Hannu Taanila i den kulturhistoriska bakgrunden och teologin bakom Luthers psalmer, fredag 11.8. kl. 20 i Mikaelskyrkan. Fritt inträde. Vid tillställningen sjunger vi de psalmer av Luther som finns i vår nuvarande psalmbok. Hannu Taanila berättar om psalmernas texter, teologi och estetik. Manskören Laulun Ystävät sjunger tillsammans med publiken och organist är Markus Malmgren.

 

Serien internationella orkestergästspel fortsätter, toppviolinisten Lisa Batiashvili till Åbo med dirigenten Paavo Järvi

Åbo musikfestspels serie av internationella orkestergästspel fortsätter, då Estniska festivalorkestern intar scenen vid festivalens avslutningskonsert 19.8. kl. 19 i Åbo konserthus, med esten Paavo Järvi som dirigent. Orkestern består av Estlands främsta orkestermusiker, personligen utvalda av Järvi och konserten i Åbo är en del av en omfattande Europaturné. Solist är Lisa Batiashvili, en av världens mest efterfrågade violinister och bekant för finländarna från förut. Hon spelar Tjajkovskijs violinkonsert, och på programmet ingår även satser ur Nielsens Aladdinsvit samt Sjostakovitjs första symfoni.

 

Ung solistfest

Varje år vill Åbo musikfestspel uppmärksamma etablerade internationella och finländska konstnärer, men också unga finländska begåvningar:

 

  • ROOZEMAN TRIO 11.8. Senaste sommar charmade bröderna Roozeman Åbopubliken, i år har de violinistsystern med sig: fredag 11.8. kl. 18 i Sigynsalen uppträder Roozeman Trio d.v.s cellisten Jonathan Roozeman, pianisten Jan-Paul Roozeman och violinisten Rebecca Roozeman. Programmet består av fransk musik: Debussys pianotrio G-dur, Eric Tanguyn Trio för violin, cello och piano samt Ernest Chaussons pianotrio g-moll.

 

  • Konsertserier i Konstmuseet. Eleverna vid Åbo musikfestspels mästarkurser uppträder vid lunchkonserter i Åbo konstmuseum från tisdag till lördag 15.–19.8. kl. 12.30. Vid de populära konserterna hör vi i år Antti Siiralas och Niklas Pokkis pianoelever. 15.8. kl. 12.30 presenteras pianisten Anton Mejias (f. 2001), som utpekats som en framtida toppbegåvning. Inträde med museibiljett.

 

Festgudstjänst 13.8. kl. 10

Traditionell festgudstjänst hålls söndag 13.8. kl. 10 i Åbo domkyrka. Akseli Vanamo (baryton) och Viivi-Maria Saarenkylä (dragspel) uppträder.

 

Musik för barn i Äventyrsparken 19.8.: Barnmusikorkestern Ammuu!

Konserten bygger på en ramberättelse samt på musiken från Ammuus oerhört populära skiva Traktori (Traktorn), som belönades med en Emma-statyett 2011 som Årets barnskiva. Samma år valdes den till årets skiva också av Småbarns musiklärare rf. Konserten arrangeras i Äventyrsparkens Helmi-tält lördag 19.8. kl. 11.

De populära hemkonserterna fortsätter:

 

  • 13.8. kl. 13 och kl. 15 och kl. 17 HEMKONSERTER HOS KONSTNÄREN JOHANNA ORAS

Vid hemkonserterna i konstnären Johanna Oras konstnärshem i Koski får vi höra sopranen Angelika Klas-Fagerlund och basen Jaakko Ryhänen. Pianister är Seppo Hovi och Marko Hilpo. Tillställningarna öppnas av konstnären Johanna Oras och besökarna har möjlighet att besöka konstnärens ateljé.

 

  • 19.8. kl. 13.00 ÄRKEBISKOPENS HEMKONSERT

Ärkebiskop Kari Mäkinen med fru öppnar än en gång dörrarna till sitt hem vid en konsert som i år innehåller ett urval Mysteriesonater (Rosenkranz Sonaten) av H.I.F. Biber. De framförs av Kreeta-Maria Kentala (barockviolin), Mikko Perkola (viola da gamba) och Eero Palviainen (luta).

 

Solistförändring i Parsifal

Två konsertanta framföranden av Richard Wagners opera Parsifal (en lätt förkortad konserversion) ges to 10.8. kl. 18 och lö 12.8. kl. 14 i Åbo konserthus. Solister är sopranen Karita Mattila (Kundry), tenoren Klaus Florian Vogt (Parsifal), barytonen Waltteri Torikka (Amfortas), basen Matti Salminen (Gurnemanz) och barytonen Juha Kotilainen (Titurel). Tapani Plathan som skulle sjunga Klingsors parti har tvingats ge återbud på grund av sjukdom och ersätts av amerikanen Robert Bork. Åbo filharmoniska orkester dirigeras av Ville Matvejeff. Konserterna ingår i reformationens 500-årsfestligheter i Åbo.

 

Två föredrag i samarbete med Åbo stadsbibliotek:

  • Emil Anton: Tidsresor i Finlands historia. Mer katolskt än du kunde gissa.

To 17.8. kl. 16 Åbo stadsbiblioteks Studio. Fritt inträde. På finska.

  • Hannu Taanila: O Gläd dig, Guds församling nu! Martin Luther och reformationens musikpolitik. Föredrag på finska med musikexempel.

To 17.8. kl. 18 Åbo stadsbiblioteks Studio. Fritt inträde.

 

Biljettförsäljning

För biljettförsäljningen ansvarar Ticketmaster Finland (Biljettjänst) och Kulturbutiken Ars Musica (Åbo konserthus, Aninkaisgatan 9).

Gruppförsäljning via Ticketmaster (Biljettjänst) samt Ars Musica. Tel. +358 44 980 9044 / epost: info@arsmusica.fi. 10 % rabatt för grupper över 10 personer.

 

Ytterligare information och intervjuförfrågningar:

VD Liisa Ketomäki, tel: 040 740 6200, epost liisa.ketomaki@tmj.fi

Turun musiikkijuhlat tuottaa Europa Nostra –palkintogaalan musiikkiohjelman yhteistyössä Luciano Pavarotti –säätiön ja Oopperalaulaja Matti Salmisen Säätiön kanssa 15.5. Turussa


Lehdistötiedote, julkaisuvapaa ti 25.4.2017, Turun musiikkijuhlat

Turun musiikkijuhlat tuottaa Europa Nostra –palkintogaalan musiikkiohjelman yhteistyössä Luciano Pavarotti –säätiön ja Oopperalaulaja Matti Salmisen Säätiön kanssa 15.5. Turussa

Lataa lehdistötiedote

Europa Nostra järjestää Euroopan merkittävimmän vuosittaisen kulttuuriperintötapahtuman European Heritage Congress Turussa 11.–15. toukokuuta 2017 yhteistyössä Europa Nostra Finlandin kanssa. Kongressi on Europa Nostran vuosittainen päätapahtuma, jossa jaetaan Euroopan unionin kulttuuriperintöpalkinnot.

Tapahtuma huipentuu 15. toukokuuta klo 18 järjestettävään palkintojuhlaan Turun Mikaelinkirkossa. Palkinnot luovuttaa Europa Nostran puheenjohtaja Plácido Domingo yhdessä EU:n kulttuuriasioiden komissaari Tibor Navracsicsin kanssa.

Turun musiikkijuhlasäätiö tuottaa palkintogaalan musiikkiohjelman yhteistyössä Luciano Pavarotti –säätiön (Fondazione Luciano Pavarotti) ja Oopperalaulaja Matti Salmisen Säätiön kanssa.

”Meille on todella suuri kunnia saada olla mukana palkintogaalan järjestelyissä. Sekä Luciano Pavarotti –säätiön että Oopperalaulaja Matti Salmisen Säätiön keskeisenä tavoitteena on edistää nuorten oopperalaulajien uraa. On erityisen sopivaa, että Luciano Pavarottin -säätiö on tässä mukana, sillä maestro Pavarottin kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta”, toteaa Turun musiikkijuhlasäätiön toimitusjohtaja Liisa Ketomäki.

Pavarotti-säätiön edustajana Turkuun saapuu Luciano Pavarottin leski Nicoletta Mantovani ja parin yhteinen tytär Alice Pavarotti. Nicoletta Mantovani iloitsee vierailusta Turkuun: ”Vuonna 2017 tulee kuluneeksi 10 vuotta Luciano Pavarottin kuolemasta ja erilaisia tapahtumia hänen vuokseen järjestetään ympäri maailmaa. Olen hyvin iloinen, että Turku haluaa eurooppalaisen kulttuuriperinnön hengessä kunnioittaa mieheni muistoa.”

Palkintogaalassa kuullaan neljää nuorta oopperalaulajaa. Pavarotti-säätiön edustajina ovat sopraano Elisa Balbo ja tenori Iván Ayón Rivas. Matti Salmisen Säätiön edustajina ovat mezzosopraano Anu Ontronen ja basso Markus Suihkonen. Pianisteina ovat Paolo Andreoli ja Hans-Otto Ehrström. Ohjelmassa kuullaan italialaisen oopperan helmiä sekä suomalaista musiikkia.

Turussa on paikalla korkeatasoinen edustus kansainvälisen oopperamaailman vaikuttajia, koska Plácido Domingon, Nicoletta Mantovanin ja Pavarotti- ja Salminen –säätiöiden laulajien lisäksi paikalla on myös pitkän kansainvälisen uran tehnyt basso Matti Salminen, joka haluaa oman säätiönsä puitteissa edistää nuorten laulajien asemaa: ”Olen iloinen, että palkintogaalan ohjelmassa nostetaan nuoria laulajia. Anu Ontronen ja Markus Suihkonen ovat molemmat hienoja suomalaisia nuoria laulajia ja edustavat äänityypiltään tummempaa fakkia kuin Pavarotti-säätiön nuoret laulajat, mikä minusta sopii hyvin tähän kokonaisuuteen.”

Taustaa:

Europa Nostarn kongressi toteutetaan Euroopan unionin Luova Eurooppa -tuella, ja se on osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaa.  Yhteistyössä ovat keskeisesti mukana mm. Turun kaupunki, Turun yliopisto, Åbo Akademi, Suomen Kotiseutuliitto, Turun musiikkijuhlasäätiö, Turkuseura ja Turun aikuiskoulutuskeskus. Tapahtuma järjestetään tasavallan presidentti Sauli Niinistön suojeluksessa. Tapahtumat ovat pääosin kaikille avoimia.

Toukokuussa 2016 kongressi järjestettiin Madridissa Hispania Nostran kunniapuheenjohtaja kuningatar Letizian suojeluksessa. Sitä edeltävät kongressit olivat Oslossa 2015, Wienissä 2014, Ateenassa 2013, Lissabonissa 2012 ja Amsterdamissa 2011.

Euroopan parhaat kulttuuriperintöhankkeet esiin

Excellence Fair -tapahtumassa 14. toukokuuta esitellään Euroopan parhaat kulttuuriperintöhankkeet. Lisäksi kongressin yhteydessä järjestetään osallistumisaiheinen Forum, seminaari, jonka tavoitteena on esimerkin voimalla parantaa kansalaisten mahdollisuuksia osallistua kulttuuriperintöään koskevaan suunnitteluun Euroopassa. Suomi oli vuosisata sitten ja on yhä demokratian suunnannäyttäjä. Kongressissa valmistellaan myös Euroopan kulttuuriperinnön vuotta 2018 esittelemällä kansalaisjärjestöjen toimintaa vuoden aikana. Saariston kauneus ja merenkulun merkitys tulevat esille merellistä kulttuuriperintöä käsittelevässä seminaarissa ja retkillä.

Kongressi järjestetään Turun keskustassa Aurajoen rannoilla. 300–500 eurooppalaisen vieraan lisäksi tapahtumiin odotetaan satoja suomalaisia kulttuuriperinnön harrastajia ja ammattilaisia.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt

Toimitusjohtaja Liisa Ketomäki, puh: 040 740 6200, sähköposti liisa.ketomaki@tmj.fi

Turun musiikkijuhlien 2017 ohjelma on julkaistu!


TURUN MUSIIKKIJUHLAT 9.-19.8.2017

Turun musiikkijuhlat järjestetään ensi kesänä 9.-19.8.2017 järjestyksessään 58. kerran.  Suomen vanhimman yhtäjaksoisesti järjestetyn musiikkifestivaalin ohjelmistosta vastaa toista kertaa taiteellinen johtaja Ville Matvejeff, joka tunnetaan niin kapellimestarina, säveltäjänä kuin pianistina. Kesän festivaalin teemaksi Matvejeff on valinnut ”Mystiikkaa ja väriloistoa”. Myös Suomi100-juhlavuosi ja Reformaation 500-vuotisjuhla on huomioitu ohjelmistossa. Monipuolinen ohjelma kattaa yli 30 konserttia ja tapahtumaa. Kesän esiintyjiin kuuluvat mm. sopraano Karita Mattila, basso Matti Salminen, baritoni Waltteri Torikka, tenori Klaus Florian Vogt, viulisti Lisa Batiashvili, kapellimestari Paavo Järvi, sopraano Sonya Yoncheva, basso Jaakko Ryhänen, pianisti Iiro Rantala, näyttelijä Antti Reini ja tukholmalainen Stockholm Syndrome Ensemble.

 

Avajaiskonsertissa barokkiaarioita ja uudempaa ja vanhempaa kamarimusiikkia

Festivaalin avajaiskonsertti on keskiviikkona 9.8. klo 19 Sigyn-salissa. Konsertissa esiintyvät ruotsalaissopraano Susanna Andersson, viulistit Jukka Merjanen ja Janne Malmivaara, alttoviulisti Jasmin Noel Beams ja sellisti Tuomas Ylinen. Pianossa ja cembalossa kuullaan festivaalin taiteellista johtajaa, Ville Matvejeffia. Ohjelmassa on Saara Lindahlin Between Time and Infinity (2015) pianokvintetille, Händelin aarioita sekä Brahmsin Pianokvintetto f-molli op. 54.

 

Sopraano Sonya Yonchevan Suomen-debyytti Turun musiikkijuhlilla

Seuraten useaa menestyksekästä ensivierailua maailman johtavissa oopperataloissa, Sonya Yoncheva on nopeasti noussut yhdeksi tämän hetken kysytyimmistä kansainvälisistä sopraanoista. Pelkästään keväällä 2017 hän esiintyy Metropolitan-oopperassa New Yorkissa, Baijerin, ja Wienin valtionoopperoissa, Milanon La Scalassa sekä Pariisin oopperassa, jossa hän syksyllä 2017 myös avaa kauden tenori Jonas Kaufmann ja mezzosopraano Elina Garancan rinnalla. Tämä konsertti jatkaa edellä mainittujen laulajien viitoittamaa tietä: Turun musiikkijuhlat on ylpeä voidessaan tuoda jälleen yhden kansainvälisesti kiinnostavimmista oopperatähdistä Suomeen, nyt ensimmäistä kertaa. Turkuun Sonya Yoncheva tulee suoraan Salzburgin festivaalilta. Yonchevan resitaali on Turun Konserttitalossa tiistaina 15.8. klo 19. Pianistina on Antoine Palloc. Ohjelmisto tarkentuu keväällä 2017 (säveltäjäniminä Puccini ja Massenet).

 

Tukholmalainen Stockholm Syndrome Ensemble residenssiyhtyeenä

Stockholm Syndrome Ensemble on enemmän kuin yhtye. Se syntyi vuonna 2012 tavoitteesta luoda kamarimusiikin konventioista vapaita konserttikokemuksia. Ohjelmisto on laaja ja täynnä kontrasteja: mukaan mahtuu niin Purcell ja Messiaen kuin Bob Dylan ja Radiohead. Muusikot ovat luoneet merkittäviä uria niin solisteina kuin Tukholman sinfoniaorkestereiden tärkeissä viroissa. Yhtyeessä esiintyvät Malin Broman (viulu ja alttoviulu), Malin William-Olsson (viulu), Catherine Ribes (alttoviulu), Johannes Rostamo (sello), Simon Crawford- Phillips (piano) ja Rick Stotijn (kontrabasso).

Turun musiikkijuhlilla yhtyeellä on kolme konserttia 14.-16.8.

 

  • From Russia With Love maanantaina 14.8. klo 19 Sigyn-salissa Venäläinen kirjallisuus ja musiikki ovat täynnä aarteita, niin historiallisesti kuin tänä päivänäkin. Tässä konsertissa näyttelijä Antti Reini johdattelee kuulijaa venäläisten säveltäjämestarien teosten välissä lukien otteita hänelle tärkeästä venäläisestä kirjallisuudesta ja runoudesta. Videoprojisointi: Mattias de Frumerie. Säveltäjänimet: Tšaikovski – Prokofjev – Lyapunov – Arenski – Gubaidulina – Šostakovitš – Schnittke – Kapustin
  • Spirit keskiviikkona 16.8. klo 18 Wäinö Aaltosen museossa. Konsertissa yhtye on valinnut teoksia säveltäjiltä, jotka ovat halunneet tutkia kosmisia yhteyksiä ja transsendenssia musiikissaan. Osana konserttia taustalla näkyy amerikkalaisen Joanne Grüne-Yanoffin tätä kokonaisuutta varten luoma videoinstallaatio. Ohjelmassa Pärt: Fratres, Crumb: Vox Balaenae, Vasks: Pianokvartetti, Sigur Rós: Fjögur píanó
  • Konsertista Turun synagogassa 15.8. kerrotaan alempana.

 

Jazzia Ruissalon veistämöllä 20.8.

Pianisti Iiro Rantala esiintyy Ruissalon veistämöllä (Ruissalon telakka) keskiviikkona 20.8. klo 20 konsertilla ”Finnish calendar”. Finnish calendar on vuoden mittainen sääkatsaus ankaran ilmaston maasta.

 

Multitalentti Petteri Sariola Hamburger Börsin YläBörsissä Taiteiden yönä

Petteri Sariola (kitara ja laulu), esiintyy Turun Taiteiden yönä torstaina 17.8. klo 20 Hamburger Börsin YläBörsissä, joka viime kesänä esiteltiin musiikkijuhlien uutena konserttitilana. Konsertissa kuullaan Sariolan tekemiä cover-sovituksia eri artistien tunnetuimista kappaleista.

Severi Pyysalon Ode to Gershwin Kynttilänvalokonsertissa Taiteiden yönä

Perinteinen Kynttilänvalokonsertti vain kynttilöin valaistussa Tuomiokirkossa kuullaan jälleen Taiteiden yönä 17.8. klo 22 (tuntia aiemmin kuin ennen). Konsertissa kuullaan Severi Pyysalon teos Ode to Gerswhin. Gershwinin kuolemasta on 2017 kulunut 80 vuotta.

 

Timo Närhinsalo ja Waltteri Torikka: Kaksi Mannerheimia

Timo Närhinsalon kirjoittama ja esittämä monologi: ”Viimeinen päiväkäsky” ajoittuu tammikuuhun 1945, jolloin Mannerheim on tasavallan presidentti ja jo luopunut ylipäällikkyydestä. Hän on käymässä Mikkelin päämajassa, jossa kirjoittaa YYA-sopimuksen luonnoksen, muistelee mennyttä ja peilaa tulevaisuutta. Monologin lopussa kuullaan kesällä 2017 Ilmajoen musiikkijuhlien Mannerheim-oopperassa nimiroolia esittävää baritoni Waltteri Torikkaa, joka tulkitsee oopperan ystävänäkin tunnetun Mannerheimin nuoruusvuosilta ja Pietarin ajoilta tuttuja melodioita. Esityksiä on kaksi perjantaina 18.8. klo 17 ja 20. Paikkana Domino-elokuvateatteri.

 

Onnen tuntien sarja jalkautuu Turun alueen temppeleihin

Reformaation pääkaupungissa Turussa on laaja kirjo uskonnollisia tiloja, joita musiikkijuhlat haluaa esitellä. Tuomiokirkon lisäksi konsertteja on ensi kesänä Ortodoksikirkossa, katolilaisessa kirkossa ja Turun synagogassa.

 

  • Sunnuntaina 13.8. klo 19 lauluyhtye Psaltikon esiintyy Ortodoksikirkossa. Lauluyhtye Psaltikoniin kuuluvat munkki Damaskinos (Olkinuora), Markus Hänninen, Reijo Kinnunen, Petri Nykänen ja Aleksi Suikkanen. Konsertissa kuullaan bysanttilaista ja vanhaa venäläistä kirkkolaulua.
  • Maanantaina 14.8. klo 13 lauluyhtye Psaltikon tulkitsee keskiaikaista ortodoksista ja katolilaista kirkkolaulua. Turun Tuomiokirkossa.
  • Tiistaina 15.8. klo 14 The Stockholm Syndrome Ensemble esiintyy Turun synagogassa. Ohjelmistossa on Carin Malmlöf-Forsslingin Jousikvartetto, Kaija Saariahon Jousitrio ”Cloud” ja Fanny Mendelssohnin Jousikvartetto. Tähän konserttiin lippuvaraukset on tehtävä etukäteen sähköpostilla tai puhelimitse (ketomaki@tmj.fi / 040 740 6200).
  • Keskiviikkona 16.8. klo 16 Tuomiokirkossa esiintyvät Turun filharmonisen orkesterin soittajat. Konsertissa kuullaan J.S. Bachin soolosellosarjojen osia bassoklarinetilla sekä Osvaldo Golijovin The Dreams and Prayers of Isaac the Blind, kvintetto klezmer-klarinetille ja jousikvartetille. Esiintyjinä klarinetisti Henna Jämsä, viulistit Marjaana Holva ja Ilana Gohóni, alttoviulisti Helinä Nissi ja sellisti Andreas Helling.
  • Torstaina 17.8. klo 14 iltapäiväkonsertti on Pyhän Birgitan ja Autuaan Hemmingin seurakunnassa. Esiintyjinä ovat viulisti Ilana Gothóni ja alttoviulisti Jasmin Noel Beams. Ohjelma: Mozart – Martinů – Rolla. Vapaa pääsy.

 

Lutherin virsi-ilta Mikaelinkirkossa, johdattelijana Hannu Taanila

Osana reformaation 500-vuotsijuhlaa, Lutherin virsien kulttuurihistorialliseen taustaan ja teologiaan sukelletaan Hannu Taanilan johdolla perjantaina 11.8. klo 20 Mikaelinkirkossa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tilaisuudessa lauletaan Lutherin virsiä, jotka nykyinen virsikirjamme tuntee. Hannu Taanila avaa virsien tekstejä, teologiaa ja estetiikkaa. Virsiä yleisön kanssa laulamassa on Mieskuoro Laulun Ystävät ja urkurina on Markus Malmgren.

 

Kansainvälisten orkesterivierailujen sarja jatkuu, huippuviulisti Lisa Batiashvili Turkuun kapellimestari Paavo Järven kanssa

Turun musiikkijuhlien kansainvälisten orkesterivierailujen sarja saa jatkoa, kun festivaalin päätöskonsertissa 19.8. klo 19 Turun Konserttitalossa lavalle astuu Estonian Festival Orchestra (Viron festivaaliorkesteri) kapellimestarinaan Paavo Järvi. Orkesteri koostuu parhaista virolaisista muusikoista, jotka Järvi on itse orkesteriin valinnut. Turun-konsertti on osa laajempaa Euroopan-kiertuetta. Solistina on suomalaisyleisölle tuttu Lisa Batiashvili, yksi maailman kysytyimmistä viulisteista, joka tulkitsee Tšaikovskin viulukonserton. Konsertissa kuullaan myös osia Nielsenin Aladdin-sarjasta sekä Šostakovitšin Sinfonia nro 1.

 

Nuorten solistien juhlaa.

Turun musiikkijuhlat haluaa vuosittain esitellä etabloituneita kansainvälisiä ja suomalaisia taiteilijoita, mutta myös uusia nuoria suomalaislahjakkuuksia.

  • ROOZEMAN TRIO 11.8. Viime kesänä musiikkijuhlilla hurmasivat Roozemanin veljekset, tänä vuonna mukaan tulee myös viulistisisko: perjantaina 11.8. klo 18 Sigyn-salissa esiintyy Roozeman Trio eli sellisti Jonathan Roozeman, pianisti Jan-Paul Roozeman ja viulisti Rebecca Roozeman. Ohjelmassa on ranskalaista musiikkia: Debussyn Pianotrio G-duuri, Eric Tanguyn “Trio” viululle, sellolle ja pianolle ja Ernest Chaussonin Pianotrio g-molli.
  • Konserttisarjat Taidemuseossa. Turun musiikkijuhlien mestarikurssioppilaat esiintyvät Turun taidemuseon lounaskonserteissa tiistaista lauantaihin 15.–19.8. klo 12.30. Suosituissa konserteissa kuullaan tänä vuonna esiintymisiä Antti Siiralan ja Niklas Pokin piano-oppilaita. 8. klo 12.30 esitellään pianisti Anton Mejias (s. 2001), jota on luonnehdittu tulevaisuuden huippulupaukseksi. Sisäänpääsy museolipulla.

 

Juhlajumalanpalvelus 13.8. klo 10

Perinteinen juhlajumalanpalvelus pidetään sunnuntaina 13.8. klo 10 Turun Tuomiokirkossa. Reformaation teemat tulevat näkymään messun musiikkivalinnoissa

 

Lapsille musiikkia Seikkailupuistossa 19.8.: Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!

Juonellinen konsertti pohjautuu suuren suosion saavuttaneen Traktori-levyn musiikkiin. Ammuun! Traktori voitti Emma- palkinnon vuoden 2011 parhaana lastenlevynä. Myös Varhaisiän musiikinopettajat ry valitsi Traktorin vuoden 2011 parhaaksi lastenlevyksi. Konsertti on Seikkailupuiston Helmi-teltassa lauantaina 19.8. klo 11.

 

Suositut kotikonsertit saavat jatkoa:

  • 8. klo 13 ja 15 TAITEILIJA JOHANNA ORAKSEN KOTIKONSERTIT

Taiteilija Johanna Oraksen kotikonserteissa taiteilijakodissa Koskella kuullaan sopraano Angelika Klas-Fagerlundia ja basso Jaakko Ryhästä. Pianisteina ovat Seppo Hovi ja Marko Hilpo. Tilaisuudet avaa taiteilija Johanna Oras ja vierailla on mahdollisuus vierailla taiteilijan ateljeessa.

  • 8. klo 13.00 ARKKIPIISPAN KOTIKONSERTTI

Arkkipiispa Kari Mäkinen rouvineen avaavat jälleen kotinsa ovet Turun musiikkijuhlien konsertissa, jossa tänä vuonna kuullaan valikoima H.I.F. Biberin Mysteerisonaatteja (Rosenkranz Sonaten). Esiintyjinä ovat Kreeta-Maria Kentala (barokkiviulu), Mikko Perkola (viola da gamba) ja Eero Palviainen (luuttu).

 

Richard Wagner: Parsifal

Jo aiemmin on Turun musiikkijuhlien ohjelmistosta julkaistu Richard Wagnerin Parsifal-oopperan kaksi konserttiesitystä (kevyesti lyhennetty konserttiversio) to 10.8. klo 18 ja la 12.8. klo 14 Turun Konserttitalossa. Solisteina ovat sopraano Karita Mattila, tenori Klaus Florian Vogt, baritoni Waltteri Torikka ja basso Matti Salminen. Turun filharmonista orkesteri johtaa kapellimestari Ville Matvejeff.

Konsertit ovat osa Reformaation 500-vuotisjuhlaa Turussa.

Yhteistyössä Turun kaupunginkirjaston kanssa kaksi yleisöluentoa:

  • Emil Anton: Aikamatkoja Suomen historiaan. Katolisempi kuin luulit.

To 17.8. klo 16 Turun kaupnginkirjaston Studio. Vapaa pääsy.

  • Hannu Taanila: Oi iloitkaa, te kristityt! Martti Luther ja reformaation musiikkipolitiikka. Luento musiikkiesimerkein.

To 17.8. klo 18 Turun kaupunginkirjaston Studio. Vapaa pääsy.

Lipunmyynti

Lipunmyynti kaikkiin Turun musiikkijuhlien tapahtumiin alkaa maanantaina 13.2. klo 9 kautta maan.

Lippuja myy Ticketmaster Suomi (Lippupalvelu) ja Kulttuurikauppa Ars Musica (Turun Konserttitalo, Aninkaistenkatu 9).

Ryhmämyyntiä hoidetaan Ticketmasterin (Lippupalvelun) lisäksi myös Ars Musican kautta. Puh: +358 44 980 9044 / Sähköposti: info@arsmusica.fi. Yli 10 hengen ryhmille myönnetään 10 % alennus

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt

Toimitusjohtaja Liisa Ketomäki, puh: 040 740 6200, sähköposti liisa.ketomaki@tmj.fi

LATAA LEHDISTÖTIEDOTE

Karita Mattila, Matti Salminen, Klaus Florian Vogt ja Waltteri Torikka loistavat Turun musiikkijuhlien Parsifal-esityksissä elokuussa 2017


Turun musiikkijuhlat järjestetään ensi kesänä 9.-19.8.2017 järjestyksessään 58. kerran. Ensi kesän huippuhetkiin kuuluvat nyt julkaistavat kaksi Richard Wagnerin Parsifal- oopperan konserttiesitystä.

Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, kapellimestari Ville Matvejeff kertoo hankkeesta: ”Vuoden 2017 kohokohta koittaa, kun Turun musiikkijuhlat tarjoaa kevyesti tiivistetyn concertante -version Richard Wagnerin Parsifalista. Tässä päähenkilöiden välisiin suhteisiin ja draamaan keskittyvässä kuuden solistin ja kolmen osittain lyhennetyn näytöksen esityksessä kuulemme huikaisevan roolidebyytin, kun valovoimaisin oopperatähtemme Karita Mattila esittäytyy ensi kerran Kundryn roolissa. Myös maailman kirkkaimpiin Wagner-tähtiin kuuluvat, Bayreuthissa ja esimerkiksi parhaillaan Deutsche Oper Berlinissä roolia esittävä Klaus Florian Vogt ja ikoninen Matti Salminen liittyvät solistikaartiin, jossa roolidebyytit kuullaan Waltteri Torikalta, Tapani Plathanilta ja Juha Kotilaiselta. Richard Wagner oli ja on yhä kiistämättä oopperan suurimpia reformoijia, ja yhdistetty nä Parsifalin varhaiskristilliseen tematiikkaan, esitys juhlistaa tästä näkökulmasta myös kirkon reformaation 500-vuotisjuhlavuotta”.

”Villen ehdotus ja kutsu tulla Turkuun tekemään ensimmäinen Kundryni sattui täydelliseen saumaan aikataulussani, koska olen jo pidempään harkinnut sitä ohjelmistooni. Se on oiva rooli dramaattiselle sopraanolle. Kun Ville vielä houkutteli mukiinmenevän miehityksen kasaan, niin oli helppo sanoa kyllä. Hauskoja muistoja liittyy Turun esiintymisiini muutenkin, joten todella mieluusti tulen taas Turkuun esiintymään”, toteaa Karita Mattila.

Parsifal-esitykset ovat torstaina 10.8. klo 18 ja la 12.8. klo 14 Turun Konserttitalossa.

Taiteellinen työryhmä:
Parsifal: Klaus Florian Vogt
Kundry: Karita Mattila
Gurnemanz: Matti Salminen
Amfortas: Waltteri Torikka
Klingsor: Tapani Plathan
Titurel: Juha Kotilainen
Chorus Cathedralis Aboensis
Turun filharmoninen orkesteri
Ville Matvejeff, kapellimestari

Konsertit järjestetään yhteistyössä Turun kaupungin ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän Reformaation merkkivuosi 2017 –hankkeen puitteissa. Turun musiikkijuhlien kesän 2017 koko ohjelmisto julkaistaan helmikuussa.

Lipunmyynti

Liput Parsifal-esityksiin myynnissä 17.10.2016 alkaen Ticketmasterin toimipisteissä kautta maan sekä kulttuurikauppa Ars Musicassa Turun konserttitalolla.

Ryhmätiedustelut: Turun musiikkijuhlien toimisto, liisa.ketomaki@tmj.fi / 040 740 6200

Ticketmaster Suomi (Lippupalvelu): 0600 10 800 (1,98€/min+pvm)

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt

Toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki, puh: 040 740 6200, sähköposti liisa.ketomaki@tmj.fi

***

DIE KALEWAINEN IN POHCJOLA –OOPPERASSA SOLISTIMUUTOS:

Seuraava ja jo julkaistu Turun musiikkijuhlien ja Turun filharmonisen orkesterin yhteistyö on Karl Müller-Berghausin Die Kalewainen in Pochjola –oopperan maailman kantaesitys Logomossa 28.2.2017. Ooppera on osa virallista Suomi100-ohjelmaa. Teoksessa on aikataulusyistä johtuva solistimuutos: ruotsalaissopraano Susanna Anderssonin tilalla Ismon roolissa kuullaan maamme eturivin sopraanoihin kuuluvaa Kaisa Rantaa.

Muut solistit ovat Johanna Rusanen-Kartano (Louchi), Christian Juslin (Achti Lemminkäinen), Petri Lindroos(Väinämöinen),TommiHakala(Ilmarinen)jaAnnaDanik(Luonnotar).Turun filharmonista orkesteria johtaa Leif Segerstam (esitykset 28.2.-9.3.) ja Ruut Kiiski (esitys 11.3.). Oopperan ohjaa Tiina Puumalainen ja lavastuksesta vastaa Teppo Järvinen. Lisätietoja: www.kalewainen.fi

Lataa lehdistötiedote

Turun musiikkijuhlat päättyivät Emma Salokosken ja Ilmiliekki Quartetin konserttiin Dominossa


Lehdistötiedote, julkaisuvapaa su 21.8.2016                                         Turun musiikkijuhlat

Lataa lehdistötiedote

Turun musiikkijuhlat päättyivät Emma Salokosken konserttiin Dominossa

  1. kerran järjestetyt Turun musiikkijuhlat päättyivät eilen. Yli 30 konsertin ja tapahtuman kokonaisuudesta nautti 20 000 ihmistä.

Turun musiikkijuhlien ohjelmassa oli niin sinfonisia konsertteja kuin jazzia ja kevyempää musiikkia. Festivaali lisäsi myös ilmaistapahtumiensa määrää.

”Olimme asettaneet kävijätavoitteen, joka ylittyi, joten olemme hyvin tyytyväisiä. Olimme myönteisesti yllättyneitä, että niin moni konsertti möi etukäteen loppuun ja pyrimme vastaamaan kysyntään järjestämällä joitakin lisäkonsertteja. Kävijöitä oli kaikki ilmaistapahtumat mukaan lukien noin 20 000 ja lipunmyynti oli asettamamme tavoitteen mukainen. Tästä on hyvä jatkaa ensi vuoteen yhdessä taiteellisen johtajamme Ville Matvejeffin kanssa”, kertoo Turun musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki.

Festivaalin ohjelmasuunnittelun keskiössä on klassinen musiikki, mutta tarjontaa on viime vuosina laajennettu entistä monipuolisemmaksi. Tänä kesänä Angelika Klasin konsertit Sokos Hotel Hamburger Börsissä, Waltteri Torikka Trion konsertit Turun Tuomiokirkossa ja Emma Salokosken konsertit edustivat festivaalin kevyempää tarjontaa. Hannu Taanilan kaltaisten legendojen lisäksi festivaalilla esiteltiin myös lukuisia nuoria lahjakkuuksia. Roozemanin veljesten huikeat esitykset vaikuttivat yleisön, ja mieleen on jäänyt myös Jonathan Roozemanin ja maestro Valeri Gergijevin yhteistyö Mariinski-teatterin orkesterin kanssa. Päivi ja Paavo Lipposen säätiö on tukenut nuoria laulusolisteja, jotka esittivät osaamistaan yleisölle. Yleisölle ilmaisia tapahtumia olivat mm. Minna Tervamäen Minnan metodit –liikuntatapahtuma, joka voitiin järjestää huolimatta sateen uhasta sekä Tuulikki Närhinsalon yleisöluennot kirjastossa.

”Pyrimme jo viime vuonna jalkautumaan vielä enemmän kaupungin keskustaan ja ihmisvilinään. Avajaispäivänä järjestimme myös Turun Ydinkeskustayhdistyksen sekä Sokos Wiklundin, Kauppahallin ja Kauppakeskus Hansan kanssa Keskellä elämää –minikonserttikiertueen. Tällaista toimintaa tullaan lisäämään”, lupaa Liisa Ketomäki

Ensi vuonna Turun musiikkijuhlia vietetään 9.-19.8. Vuoden 2017 juhlilla tullaan huomiomaan Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla sekä Turku Reformaation juhlavuoden pääkaupunkina. Tämän vuoden juhlien tapaan ensi vuonna ohjelmistossa on eri tyylilajeja ja yllättäviäkin kokonaisuuksia.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt

Lisätietoja antaa toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki, liisa.ketomaki@tmj.fi, puh. 040 740 6200

Festivaalikuvat 2016: http://seiloscafe.kuvat.fi

Turun musiikkijuhlat alkavat torstaina


Lehdistötiedote, julkaisuvapaa ke 10.8.2016                                           Turun musiikkijuhlat

Lataa lehdistötiedote

TURUN MUSIIKKIJUHLAT ALKAVAT TORSTAINA

Turun musiikkijuhlat alkavat torstaina 11.8. ja festivaalin avajaiskonsertti ”Urbaanit tanssit” kuullaan Konserttitalossa klo 19. Ohjelmistosta vastaa ensimmäistä kertaa uusi taiteellinen johtaja Ville Matvejeff, joka tunnetaan niin kapellimestarina, säveltäjänä kuin pianistina. Ensimmäisen suunnittelemansa festivaalin teemaksi Matvejeff on valinnut musiikin tarkastelun iloisuuden ja tanssillisuuden sekä toisaalta epätoivon ilmentäjänä. Monipuolinen ohjelma kattaa yli 30 konserttia ja tapahtumaa. Joukossa on myös ilmaistapahtumia, joista suurin on Minna Tervamäen ohjaama liikunnallinen tapahtuma Veritas Stadionilla 17.8.

Avajaiskonsertissa konsertto vahvistetulle sellolle ja orkesterille

Festivaalin avajaiskonsertti kuullaan torstaina 11.8. klo 19 Turun Konserttitalossa. Konsertissa kuullaan uusi teos eli maailmankantaesitys säveltäjä Olli Virtaperkolta: Konsertto vahvistetulle sellolle ja orkesterille. Solistina on sellisti Perttu Kivilaakso. Konsertto on Turun musiikkijuhlien ja Jyväskylä Sinfonian yhteistilaus. Taiteellinen johtaja Ville Matvejeff tarttuu itse kapellimestarin tahtipuikkoon. Konsertti ”Urbaanit tanssit” pitää sisällään tanssillista musiikkia: Leonard Bernsteinin Sinfonisia tansseja menestysmusikaalielokuvasta West Side Story sekä George Gershwinin Amerikkalainen Pariisissa. Konsertin alussa on Esa-Pekka Salosen LA Variations. Orkesterina on Turun filharmoninen orkesteri. Yle radio konsertin suorana.

Toinen suuri orkesterimusiikille omistettu kokonaisuus on Pietarin Mariinski-teatterin orkesterin ja maestro Valeri Gergijevin vierailu 16.-17.8.

Orkesteri pitää kaksi konserttia Turun Konserttitalossa. Tiistaina 16.8. klo 19 kuultavassa konsertissa solistina on nuori sellistilahjakkuus, suomalais-hollantilainen Jonathan Roozeman, joka tulkitsee Šostakovitšin ensimmäisen sellokonserton. Vain 18-vuotias Roozeman herätti kansainvälistä huomiota vuonna 2015 selvittäen tiensä arvostetun Tšaikovski-sellokilpailun finaaliin ja on siitä asti kuulunut Gergijevin suosimiin nuoriin soittajiin. Konsertissa kuullaan lisäksi Tšaikovskin Romeo ja Julia –alkusoittofantasia sekä Musorgskin Näyttelykuvia. Keskiviikkona 17.8. kuultavassa konsertissa Turun musiikkijuhlat ja Pietarin Mariinski-teatteri haluavat yhdessä muistaa vuonna 2015 edesmennyttä legendaarista ja arvostettua balettitanssija Maija Plisetskajaa. Konsertissa kuullaan Ravelin Hanhiemo ja Rahmaninovin Sinfoniset tanssit. Lisäksi ohjelmistossa on Maija Plisetskajan lesken, säveltäjä Rodion Štšedrinin sovitus Bizet’n Carmen-sarjasta. ”Konsertti Maijan muistoksi on fantastinen idea ja iloitsen siitä kovasti”, toteaa Valeri Gergijev.

Key Ensemble: Sinetöity enkeli

Rodion Štšedrininin musiikkia kuullaan myös sunnuntaina 14.8. Turun Tuomiokirkossa klo 18, kun turkulainen menestyskuoro Key Ensemble Teemu Honkasen johdolla esittää säveltäjän teoksen Sinetöity enkeli (Sealed Angel). Huilistina on Turun filharmonisen orkesterin Niamh McKenna. Sinetöity enkeli on venäläinen kirkkoslaavinen teos solisteille, kuorolle ja huilulle. Štšedrin sävelsi upean, kauniita melodioita sisältävän yhdeksänosaisen kantaattinsa kunnioittamaan Venäjän kristinuskoon kääntymisen tuhatvuotisjuhlaa vuonna 1988. Nimensä teos on saanut Nikolai Leskovin tunnetun novellin mukaan.

Angelika Klas: Tähtisumua ja jazzia Börsissä

Turun kaupunginteatterissa hurmannut ja häikäissyt sopraano Angelika Klas esiintyy Hamburger Börsin legendaarisen YläBörsin Jugendsalissa yhtyeensä kanssa perjantaina 19.8. klo 20 ja 22 (kovan kysynnän vuoksi järjestetty lisäkonsertti klo 22). Ohjelmassa on kevyempää klassista ja jazzahtavaa musiikkia. Trion jäseniä ovat suomalaiset jazzlegendat Seppo Hovi (piano), Pentti Lasanen (saksofoni ja klarinetti) ja Pekka Sarmanto (kontrabasso).

Hannu Taanila: Väärää musiikkia!

”Pelkkiä niin sanottuja koraalialkusoittoja! Niitähän ei soiteta konserttisaleissa, ei edes urkukonserteissa. Totisesti: ne ovat väärää musiikkia. Mutta ne ovat länsimaisen musiikin helmiä, salaisia aarteita. Jos emme pelkää teologiaa, runoutta, oppinutta musiikkia ja itseämme, pääsemme niiden tykö, niihin. Silloin ne liikahduttavat, kouraisevat, haltioittavat. Emme ole enää entisillämme. Uskallammeko antautua niille?” Näin kuvaa ja kysyy legendaksi muodostunut Hannu Taanila luentonsa aiheita, koraalialkusoittoja. Näitä luentoja musiikkinäyttein elävöittää urkuri Ilpo Laspas. Tilaisuuksia kuuntelemiseen on kaksi: torstai 11.8. klo 22 ja perjantai 12.8. klo 14. Paikkana on Turun linnan kappeli.

Ilma-akrobatiaa Turbiinihallissa

Turku Energian Turbiinihalli kuuluu Turun mielenkiintoisimpiin konserttipaikkoihin, joissa Turun musiikkijuhlat järjestää jälleen konsertin. Koko tila otetaan käyttöön, sillä konserttivieraat voivat musiikin kuuntelun lisäksi ihailla katonrajassa esiintyvää ilma-akrobaatti Viivi Roihaa. Turkulainen Ensemble Vida levittäytyy myös eri puolille Turbiinihallia ja esiintyy konsertissa Dominik Vogtin johdolla. Konserttiohjelma on rakennettu Epätoivoa ja enkeleitä -teeman ympärille. Viulisti Janne Malmivaara ja sellisti Erkki Lahesmaa vastaavat konsertin soolonumeroista. Konsertit tehdään yhteistyössä Circo Aereon kanssa ja koreografiasta vastaa Sanna Silvennoinen. Konsertteja on kaksi : torstaina 18.8. klo 18 ja klo 20.

Nuorten solistien juhlaa.

Turun musiikkijuhlat esittelee tänä kesän useampia suomalaisia nuoria muusikkolahjakkuuksia.

  • Roozeman Brothers 13.8.

Lauantaina 13.8. klo 18 Sigyn-salissa esiintyvät sellisti Jonathan Roozeman ja pianisti Jan-Paul Roozeman. Jonathan Roozeman selvitti vuonna 2015 tiensä arvostetun Tšaikovski-sellokilpailun  finaaliin vain 17-vuotiaana ja oli vuoden 2010 Turun XI sellokilpailujen historian nuorin osanottaja 12-vuotiaana. Jan-Paul Roozeman tuli vuoden 2014 Jyväskylän Ilmari Hannikainen -pianokilpailussa toiseksi vain 20-vuotiaana. Jonathan Roozeman esiintyy musiikkijuhlilla kaiken kaikkiaan kolmessa konsertissa eli orkesteri solistina (Mariinski I 16.8.), kamarimuusikkona veljensä kanssa sekä sooloresitalistina (Onnen tunti 15.8. klo 13).

  • Oskar Merikanto ja aikalaiset 15.8.

Wäinö Aaltosen museossa ma 15.8. klo 17 kuullaan Åbo Svenska Teaterissa parhaillaan pyörivässä Taikahuilussa Papagenana hurmanneen sopraano Johanna Isokosken resitaali. Isokoski selvitti tiensä myös Lappeenrannan laulukilpailun finaaliin tammikuussa 2016. Ohjelmassa on Oskar Merikannon ja hänen aikalaistensa musiikkia. Pianistina on Tuomas Juutilainen.

  • Päivi ja Paavo Lipposen rahasto: Nuorten solistien konsertti 12.8.

Päivi ja Paavo Lipposen rahasto tukee nuoria kuva- ja laulutaiteilijoita. Vuosittain kartutetaan nuorten taiteilijoiden töistä koostuvaa taidekokoelmaa, joka on deponoitu Kiasmaan. Samoin valitaan vuoden solisti, jonka ensikonserttia tuetaan. Rahasto toimii Kansan sivistysrahaston yhteydessä. Turun musiikkijuhlien konsertissa pe 12.8. klo 18 Vanhalla Raatihuoneella kuullaan rahaston kolmea laulajastipendiaattia: sopraano Olga Nikolskaja-Heikkilää, sopraano Hannakaisa Nyröstä ja baritoni Sampo Haapaniemeä. Pianistina on festivaalin taiteellinen johtaja Ville Matvejeff. Ohjelmassa on myös mm. Mikko Heiniön Three Morning Songs, joka kuullaan nyt maailmankantaesityksensä. Se on baritonille ja pianolle kirjoitettu virtuoosikappale, tekstinä Juha Siltasen loisteliaat ja hurjat runot. Tilaisuuden avaa Päivi Lipponen.

Festivaalin huipentaa Emma Salokoski ja Ilmiliekki Quartet

Turku on myös jazzkaupunki ja Turun musiikkijuhlat huipentuu Emma Salokosken ja Ilmiliekki Quartetin konserttiin Domino-elokuvateatterissa lauantaina 20.8. klo 18. Trumpetissa loistaa Verneri Pohjola, pianossa laulaja-pianisti-säveltäjä Tuomo Prättälä, bassossa Five Corners Quintetin kanssa maailmaa kiertänyt Antti Lötjönen, ja rummuissa mm. Tomasz Stankon yhtyessä soittava Olavi Louhivuori.

Onnen tuntien sarja Tuomiokirkossa

Turun Tuomiokirkossa järjestettävien iltapäiväkonserttien sarja jatkuu, nyt Onnen tunti –sarjan nimellä. Onnen tunteja (kestoltaan noin 45 min) järjestetään Tuomiokirkossa kolme. Maanantaina 15.8. klo 13 esiintyy sellisti Jonathan Roozeman, tiistaina 16.8. klo 13 sellisti Perttu Kivilaakso pianistinaan Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff ja perjantaina 19.8. viulisti Jukka Merjanen ja sellisti Tuomas Ylinen.

Konserttisarjat Taidemuseossa

Turun musiikkijuhlien mestarikurssioppilaat esiintyvät Turun taidemuseon Lounaskonserteissa tiistaista lauantaihin 16.–20.8. Suosituissa konserteissa kuullaan tänä vuonna esiintymisiä pianisti Antti Siiralan, pianisti Niklas Pokin, viulisti Jukka Merjasen ja sellisti Tuomas Ylisen mestarikurssioppilailta. Sisäänpääsy museolipulla.

***

Yleisölle ilmainen ohjelmisto:

Minnan Metodit @ Turun musiikkijuhlat Veritas Stadionilla

Minna Tervamäki on Kansallisbaletista eläkkeelle jäätyäänkin jatkanut aktiivista tanssijanuraansa, mutta myös keskittynyt mielen- ja kehonhuollon kehittämiseen. Hänen oma konseptinsa on Minnan Metodit, jotka koostuvat Tervamäen vuosien varrella hyvinvointinsa tueksi ja huippusuoritusten aikaansaamiseksi keräämistään työkaluista, jotka ovat yhdistelmä lihaskuntoa vahvistavia ja venyttäviä liikkeitä. Tässä ilmaistapahtumassa ke 17.8. klo 17 Veritas Stadionilla kuka tahansa voi tulla ottamaan vastaan vinkkejä ja oppeja oman hyvinvointinsa edistämiseksi. Tapahtuma on kestoltaan reilun tunnin maksuton yleisötapahtuma. Sateen sattuessa tilaisuus perutaan. Mukaan osallistujat tarvitsevat vain oman joogamaton/jumppa-alustan. Musiikkina taustalla kuullaan klassista musiikkia sekä huilulla esitettävää rentoutusmusiikkia, josta vastaa Turun konservatorion huilunsoiton lehtori Oleg Sytianko.

Yhteistyössä Turun kaupungin liikuntatoimi ja FC Inter.

***

Osa Turun musiikkijuhlien konserteista on jo loppuunmyytyjä:

Saaren kartanossa järjestettävässä puutarhakonsertissa 13.8. esiintyy saksofonitrio Ava. Arkkipiispan residenssissä 20.8. klo 13 kuultavassa kotikonsertissa kuullaan Olivier Messiaenin Aikojen lopun kvartetto. Konsertissa soittavat klarinetisti Olli Leppäniemi, viulisti Jukka Merjanen, sellisti Tuomas Ylinen. Pianistina on Ville Matvejeff.  Molemmat kotikonsertit ovat loppuunmyytyjä.

Loppuunmyyty on myös suuren yleisön suosikiksi nousseen Waltteri Torikan oman trion konsertti Taiteiden yönä Turun Tuomiokirkossa klo 23.00. Baritoni Waltteri Torikka, kitaristi Juha Savela ja kontrabasisti Eero Ignatius esittävät Turun musiikkijuhlien perinteisessä Kynttilänvalokonsertissa Tapio Rautavaaran musiikkia ja muita viihdesävelmiä.

***

Lipunmyynti

Lippuja saa Ticketmasterin (Lippupalvelun) kaikista toimipisteistä, Turun musiikkijuhlien omalta lippukassalta Åbo Svenska Teaterilla (Hansa-kortteli) sekä tuntia ennen ovelta.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt

Toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki, puh: 040 740 6200, sähköposti liisa.ketomaki@tmj.fi

Tule mukaan operaatioon Saaristomeren hyväksi!


 

Kuva_merihenkinen hyväntekeväisyyskonsertti

 

Turussa juhlitaan Euroopan meripäivää 18.–22.5. Viikonlopun aloittaa upea merihenkinen hyväntekeväisyyskonsertti Saaristomeren suojelemiseksi.

 

Konsertti järjestetään Suomen Joutsenen edustalla, Aurajoen ainutlaatuisessa miljöössä perjantaina 20. toukokuuta klo 18. Konsertin tuotto ohjataan Saaristomeren Suojelurahaston kautta käytännön hankkeisiin meren tilan parantamiseksi.

Ilmaisen konsertin järjestävät Turun filharmoninen orkesteri ja Turun musiikkijuhlat yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Konsertin esiintyjiksi on saatu suomalaisen oopperataivaan eturivin tähtiä: mezzosopraano Monica Groop, basso Matti Salminen ja baritoni Waltteri Torikka. Turun filharmonista orkesteria johtaa Leif Segerstam. Konsertin taiteilijat ovat lupautuneet mukaan korvauksetta antaen näin panoksensa meren suojelemiseksi.

 

”Saaristomerta on suojeltava, se edustaa Suomen luontoa kauneimmillaan, upeata suomalaisen luonnon uniikkia lakipistettä, Suomen eteläistä helmeä. Jotta Suomi pysyy markkinatalouden ja kulutuksen hulluudessa puhtaana saaristosta Lappiin, meidän tulee muistuttaa itseämme ja muita luonnon ainutlaatuisuudesta ja merkityksestä meille” baritoni Waltteri Torikka.

 

Konsertilla varoja konkreettisiin suojelutoimiin

Hyväntekeväisyyskonsertti on ilmainen, mutta tavoitteena on sen avulla kerätä mahdollisimman paljon varoja käytännön suojelutyöhön. Yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt voivat tukea suojelutyötä ostamalla omaa nimeä kantavan laatan Stefan Lindforsin Symbiosis-veistoksesta. Jokainen laatta kiinnitetään pysyväksi osaksi suurta ympäristötaideteosta, joka sijaitsee aivan konserttipaikan tuntumassa. Taiteilija Stefan Lindfors on paikan päällä hitsaamassa laattoja teokseen. Laattojen tuotto käytetään Saaristomeren Suojelurahaston kautta vesiensuojeluhankkeisiin Saaristomeren alueella.

Laatat maksavat yrityksille 1000–5000 euron ja yksityishenkilöille 75–250 euron välillä. Lahjoittajayritysten nimet julkistetaan konsertissa ja tiedotusvälineissä. Vaihtoehtoisesti, hyväntekeväisyyteen voi osallistua myös tekstiviestilahjoituksella tai tehdä lahjoitus haluamallaan summalla Saaristomeren Suojelurahaston tilille.

Konsertin järjestäjät kutsuvat yli tuhannen euron lahjoittajat seuraamaan konserttia Suomen Joutsenelle sekä konsertin jälkeiselle kiitosvastaanotolle (rajattu määrä).

Lisätiedot tapahtumasta >

 

Lisätiedot lahjoituksista

Saaristomeren Suojelurahaston toiminnanjohtaja Salla-Maria Lauttamäki, p. 040 556 5426

Symbiosis-verkkokauppa >

Saaristomeren Suojelurahasto >

Mainitse ostosi / lahjoituksesi yhteydessä kampanjakoodi ”EMD2016″

 

Euroopan meripäivä

Vuosittaisen meripäivän tavoitteena on korostaa meriympäristön ja merellisen taloudellisen toiminnan suurta merkitystä Euroopalle. Euroopan meripäivää (European Maritime Day, EMD) on vietetty vuodesta 2008 alkaen aina toukokuun 20. päivän tienoilla Euroopan parlamentin ja Euroopan unionin neuvoston päätöksellä. Vuoden 2016 Euroopan meripäivän konferenssi järjestetään Turussa Logomossa 18.–19.5. Euroopan meripäivän ohjelma jatkuu koko viikonlopun 20.–22.5. Forum Marinumin seudulla.

Ohjelma Turun kaupungin sivuilla >

Jonathan Roozeman: ”Luvassa on kunnon sellomättöä”


Jonathan Roozeman (1997) onRoozeman_15-07-08_031 nouseva sellistilahjakkuus ja yksi TMJ:llä esiintyvistä nuorista kyvyistä. Jonathan on tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana Turun musiikkijuhlilla kolmessa eri konsertissa. Hän esiintyy Mariinski-teatterin orkesterin kanssa Turun konserttitalolla, veljensä kanssa Sigyn-salilla, sekä Onnen tunnilla Tuomiokirkossa.

Nuori sellisti on saavuttanut mm. Turun (2010) ja Paulon (2013) sellokilpailuissa semifinaalipaikat ja soittanut niin Radion sinfoniaorkesterissa kuin Mariinski-teatterissa. Jonathan pääsi viime vuonna arvostetun Tchaikovsky-kilpailun finaaliin ja herätti kansainvälistä huomiota.

Mariinski-konsertti on mahtava tilaisuus

Aina Tchaikovsky-kilpailusta lähtien Jonathan on kuulunut Mariinski-teatterin orkesterin kapellimestarin Gergijevin suosimiin soittajiin.

– Orkesterin laatu on uskomattoman korkea ja on aina mahtavaa päästä soittamaan heidän kanssaan. Gergijev on fantastinen. En osaa jännittää esitystä, koska Gergijev osaa lukea ja ohjata orkesteria aivan eri tasolla. Haluan näyttää, että pystyn soittamaan yhtä tasokkaasti.

Tällä kertaa Jonathanilla on kuitenkin erityisen keskeinen rooli Mariinski-orkesterin riveissä.

– Oma osuuteni on kunnon sellomättöä. Konsertin ajan ei ole montaa taukoa tai hiljaista hetkeä, pikemminkin pääsen soittamaan koko ajan täysillä ja tunteella. Minulla on myös kunnon soolopätkä, joka kestää melkein viisi minuuttia: tunnelma on mieletön, kun iso orkesteri seisoo takanani.

Veljesten yhteinen Roozeman Brothers -konsertti upeassa Sigyn-salissa

Kyseessä on tuttu paikka Jonathanille, joka on esiintynyt Sigyn-salissa monesti. Hän on myös tottunut soittamaan veljensä, pianisti Jan-Paul Roozemanin (1994) kanssa.

– Olemme todella läheisiä. Välillämme on tietty yhteisymmärrys ja ennakoimme toisiamme paremmin kuin jos soitamme muiden kanssa. Olemme tosin kypsyneet ajan myötä. Aiemmin harjoittelut menivät tappeluksi, mikä kuuluu asiaan. Veli on aina veli.

Musiikkijuhlat antaa monelle nuorelle mahdollisuuden esiintyä ja tulla kuulluksi

Turun musiikkijuhlat esittelee tänä kesänä useampia suomalaisia nuoria muusikkolahjakkuuksia. Ohjelmistoon kuuluvat muun muassa Johanna Isokosken resitaali sekä Päivi ja Paavo Lipposen rahaston Nuorten solistien konsertti.

– Uudet sukupolvet tuovat juhlaan virkistävää nuorekkuutta. Nuorilla on energiaa – uskon, että yleisöönkin tulee nuorempaa porukkaa. Sinne tulee ainakin paljon omia kavereitani kannustamaan, jos ei muuta!

Jonathan tunnelmoi jo tulevan kesän musiikkijuhlia

– Toivottavasti kesä tulee pian. Pelkkä ilmapiiri on musiikkifestivaaleilla odotuksen arvoinen. Musiikkipiireissä on iloinen tunnelma – varsinkin sellistit ovat erityisen hauskoja ja rentoja.

 

Jonathan Roozemanin esitykset:

Mariinski 1 16.8. klo 19

Roozeman Brothers 13.8. klo 18

Onnen tunti 1 15.8. klo 13

Lipunmyynti on jo alkanut!

Turun musiikkijuhlien 2016 ohjelma julkistettu


Lehdistötiedote, julkaisuvapaa ke 17.2.2016                        Turun musiikkijuhlat

Lataa lehdistötiedote

TURUN MUSIIKKIJUHLAT 11.-20.8.2016

Turun musiikkijuhlat järjestetään ensi kesänä 11.-20.8.2016 järjestyksessään 57. kerran.  Suomen vanhimman yhtäjaksoisesti järjestetyn musiikkifestivaalin ohjelmistosta vastaa ensimmäistä kertaa uusi taiteellinen johtaja Ville Matvejeff, joka tunnetaan niin kapellimestarina, säveltäjänä kuin pianistina. Ensimmäisen suunnittelemansa festivaalin teemaksi Matvejeff on valinnut musiikin tarkastelun iloisuuden ja tanssillisuuden sekä toisaalta epätoivon ilmentäjänä. Monipuolinen ohjelma kattaa yli 30 konserttia ja tapahtumaa. Joukossa on myös kaksi yleisölle järjestettyä suurta ilmaistapahtumaa, joista toinen on merihenkinen hyväntekeväisyyskonsertti Euroopan meripäivänä ja toinen Minna Tervamäen ohjaama liikunnallinen tapahtuma Veritas Stadionilla 17.8.

Musiikkijuhlien varaslähtö jälleen oopperatähden seurassa heinäkuussa.

Varaslähtö Turun musiikkijuhlille otetaan perinteiseen tapaan oopperan merkeissä jo heinäkuussa, kun kansainvälisiin oopperataivaan huippunimiin kuuluva mezzosopraano Elīna Garanča pitää Turun Konserttitalossa resitaalin lauantaina 2.7. klo 19. Samainen resitaali on kaudella 2015-2016 ennen Turkua kuultu loppuunmyydyissä katsomoissa mm. Pariisin Garnier-oopperassa, Lontoon Wigmore Hallissa ja Wienin Musikvereinissa. Pianistina Turun konsertissakin on Malcolm Martineau.

Avajaiskonsertissa konsertto vahvistetulle sellolle ja orkesterille

Festivaalin avajaiskonsertti kuullaan torstaina 11.8. klo 19 Turun Konserttitalossa. Konsertissa kuullaan uusi teos eli maailmankantaesitys säveltäjä Olli Virtaperkolta: Konsertto vahvistetulle sellolle ja orkesterille. Solistina on sellisti Perttu Kivilaakso. Konsertto on Turun musiikkijuhlien ja Jyväskylä Sinfonian yhteistilaus. Apocalypticasta tuttu sellisti Perttu Kivilaakso on itsekin viime aikoina ollut mediassa säveltäjän roolissa: hänen ja Eicca Toppisen säveltämä metallihenkinen ooppera Indigo sai juuri kantaesityksensä Suomen Kansallisoopperassa. Turun-konsertissa häntä kuullaan pitkästä aikaa orkesterin solistina. Taiteellinen johtaja Ville Matvejeff tarttuu itse kapellimestarin tahtipuikkoon ja nousee Turun filharmonisen orkesterin eteen. Muuten konsertti ”Urbaanit tanssit” pitää sisällään tanssillista musiikkia: Leonard Bernsteinin Sinfonisia tansseja menestysmusikaalielokuvasta West Side Story sekä George Gershwinin Amerikkalainen Pariisissa. Konsertin alussa on Esa-Pekka Salosen LA Variations.

Minnan Metodit @ Turun musiikkijuhlat Veritas Stadionilla

Minna Tervamäki on Kansallisbaletista eläkkeelle jäätyäänkin jatkanut aktiivista tanssijanuraansa, mutta myös keskittynyt mielen- ja kehonhuollon kehittämiseen. Hänen oma konseptinsa on Minnan Metodit, jotka koostuvat Tervamäen vuosien varrella hyvinvointinsa tueksi ja huippusuoritusten aikaansaamiseksi keräämistään työkaluista. Tässä ilmaistapahtumassa ke 17.8. klo 17 Veritas Stadionilla kuka tahansa voi tulla ottamaan vastaan vinkkejä ja oppeja oman hyvinvointinsa edistämiseksi. Tapahtuma on kestoltaan reilun tunnin maksuton yleisötapahtuma, jossa yleisö pääsee liikkumaan balettitanssija Minna Tervamäen ohjauksessa. Sateen sattuessa tilaisuus perutaan. Mukaan osallistujat tarvitsevat vain oman joogamaton/jumppa-alustan. Musiikkina taustalla kuullaan klassista musiikkia sekä huilulla esitettävää rentoutusmusiikkia, josta vastaa Turun konservatorion huilunsoiton lehtori Oleg Sytianko. Yhteistyössä Turun kaupungin liikuntatoimi ja FC Inter.

Angelika Klas: Tähtisumua ja jazzia Börsissä

Turun kaupunginteatterissa hurmannut ja häikäissyt sopraano Angelika Klas esiintyy Hamburger Börsin legendaarisen YläBörsin Jugendsalissa yhtyeensä kanssa perjantaina 19.8. klo 20. Ohjelmassa on kevyempää klassista ja jazzahtavaa musiikkia. Trion jäseniä ovat suomalaiset jazzlegendat Seppo Hovi (piano), Pentti Lasanen (saksofoni ja klarinetti) ja Pekka Sarmanto (kontrabasso). Tilaisuuden juontaa Seppo Hovi. Hamburger Börsin YläBörsin baari on auki ja palvelee konserttivieraita konsertin ajan.

Hannu Taanila: Väärää musiikkia!

”Pelkkiä niin sanottuja koraalialkusoittoja! Niitähän ei soiteta konserttisaleissa, ei edes urkukonserteissa. Totisesti: ne ovat väärää musiikkia. Mutta ne ovat länsimaisen musiikin helmiä, salaisia aarteita. Jos emme pelkää teologiaa, runoutta, oppinutta musiikkia ja itseämme, pääsemme niiden tykö, niihin. Silloin ne liikahduttavat, kouraisevat, haltioittavat. Emme ole enää entisillämme. Uskallammeko antautua niille?” Näin kuvaa ja kysyy legendaksi muodostunut Hannu Taanila luentonsa aiheita, koraalialkusoittoja. Näitä luentoja musiikkinäyttein elävöittää urkuri Ilpo Laspas. Tilaisuuksia kuuntelemiseen on kaksi: torstai 11.8. klo 22 ja perjantai 12.8. klo 14. Paikkana on Turun linnan kappeli.

Kansainvälisten orkesterivierailujen sarja jatkuu: vieraita Pietarista.

Turun musiikkijuhlat tuo Turkuun jälleen Pietarin Mariinski-teatterin orkesterin kapellimestari Valeri Gergijevin johdolla. Orkesteri pitää kaksi konserttia Turun Konserttitalossa. Tiistaina 16.8. klo 19 kuultavassa konsertissa solistina on nuori sellistilahjakkuus, suomalais-hollantilainen Jonathan Roozeman, joka tulkitsee Šostakovitšin ensimmäisen sellokonserton. Vain 18-vuotias Roozeman herätti kansainvälistä huomiota vuonna 2015 selvittäen tiensä arvostetun Tšaikovski-sellokilpailun finaaliin ja on siitä asti kuulunut Gergijevin suosimiin nuoriin soittajiin. Konsertissa kuullaan lisäksi Tšaikovskin Romeo ja Julia –alkusoittofantasia sekä Musorgskin Näyttelykuvia. Keskiviikkona 17.8. kuultavassa konsertissa Turun musiikkijuhlat ja Pietarin Mariinski-teatteri haluavat yhdessä muistaa vuonna 2015 edesmennyttä legendaarista ja arvostettua balettitanssija Maija Plisetskajaa. Konsertissa kuullaan Ravelin Hanhiemo (balettiversio) ja Rahmaninovin Sinfoniset tanssit. Lisäksi ohjelmistossa on Maija Plisetskajan lesken, säveltäjä Rodion Štšedrinin sovitus Bizet’n Carmen-sarjasta. ”Konsertti Maijan muistoksi on fantastinen idea ja iloitsen siitä kovasti”, toteaa Valeri Gergijev.

Key Ensemble: Sinetöity enkeli

Rodion Štšedrininin musiikkia kuullaan myös sunnuntaina 14.8. Turun Tuomiokirkossa klo 18, kun turkulainen menestyskuoro Key Ensemble Teemu Honkasen johdolla esittää säveltäjän teoksen Sinetöity enkeli (Sealed Angel). Huilistina on Turun filharmonisen orkesterin Niamh McKenna. Sinetöity enkeli on venäläinen kirkkoslaavinen liturgia solisteille, kuorolle ja huilulle. Štšedrin sävelsi upean, kauniita melodioita sisältävän yhdeksänosaisen kantaattinsa kunnioittamaan Venäjän kristinuskoon kääntymisen tuhatvuotisjuhlaa vuonna 1988. Nimensä teos on saanut Nikolai Leskovin tunnetun novellin mukaan.

Ilma-akrobatiaa, epätoivoa ja enkeleitä Turku Energian Turbiinihallissa

Turku Energian Turbiinihalli kuuluu Turun mielenkiintoisimpiin konserttipaikkoihin, joissa Turun musiikkijuhlat järjestää jälleen konsertin. Koko tila otetaan käyttöön, sillä konserttivieraat voivat musiikin kuuntelun lisäksi ihailla katonrajassa esiintyvää ilma-akrobaatti Viivi Roihaa. Turkulainen Ensemble Vida levittäytyy myös eri puolille Turbiinihallia ja esiintyy konsertissa Dominik Vogtin johdolla. Konserttiohjelma on rakennettu Epätoivoa ja enkeleitä -teeman ympärille. Viulisti Janne Malmivaara ja sellisti Erkki Lahesmaa vastaavat konsertin soolonumeroista. Konsertit tehdään yhteistyössä Circo Aereon kanssa ja koreografiasta vastaa Sanna Silvennoinen. ”Turbiinihalli on inspiroiva tila ja sopii akustiikaltaan hyvin kuoromusiikkiin. Odotan sadunomaista tunnelmaa, äärimmäisiä kauneuden kokemuksia sekä kenties kyyneleitäkin”, toteaa Ville Matvejeff. Konsertteja on kaksi: torstaina 18.8. klo 18 ja klo 20.

Nuorten solistien juhlaa.

Turun musiikkijuhlat esittelee tänä kesän useampia suomalaisia nuoria muusikkolahjakkuuksia. ”Pidän ensiarvoisen tärkeänä, että festivaalimme esittelee vakiintuneiden kansainvälisten tähtien ja korkeatasoisten orkesterivierailujen rinnalla paikallisia taiteilijoita ja ryhmiä sekä esimerkiksi nousevia nuoria kykyjä. Olen itse saanut tällaisia mahdollisuuksia nuorena vielä opiskellessani ja ne ovat kannustaneet jatkamaan kovaa työntekoa”, kertoo Ville Matvejeff.

  • ROOZEMAN BROTHERS 13.8.

Lauantaina 13.8. klo 18 Sigyn-salissa esiintyvät sellisti Jonathan Roozeman ja pianisti Jan-Paul Roozeman. Jonathan Roozeman selvitti vuonna 2015 tiensä arvostetun Tšaikovski-sellokilpailun finaaliin vain 17-vuotiaana ja oli vuoden 2010 Turun XI sellokilpailujen historian nuorin osanottaja 12-vuotiaana. Jan-Paul Roozeman tuli vuoden 2014 Jyväskylän Ilmari Hannikainen -pianokilpailussa toiseksi vain 20-vuotiaana. Jonathan Roozeman esiintyy musiikkijuhlilla kaiken kaikkiaan kolmessa konsertissa eli orkesteri solistina (Mariinski I 16.8.), kamarimuusikkona veljensä kanssa sekä sooloresitalistina (Onnen tunti 15.8. klo 13).

  • OSKAR MERIKANTO JA AIKALAISET 15.8.

Wäinö Aaltosen museossa ma 15.8. klo 17 kuullaan Åbo Svenska Teaterissa parhaillaan pyörivässä Taikahuilussa Papagenana hurmanneen sopraano Johanna Isokosken resitaali. Isokoski selvitti tiensä myös Lappeenrannan laulukilpailun finaaliin tammikuussa 2016. Ohjelmassa on Oskar Merikannon ja hänen aikalaistensa musiikkia. Pianistina on Tuomas Juutilainen.

  • PÄIVI JA PAAVO LIPPOSEN RAHASTO: NUORTEN SOLISTIEN KONSERTTI 12.8.

Päivi ja Paavo Lipposen rahasto tukee nuoria kuva- ja laulutaiteilijoita. Vuosittain kartutetaan nuorten taiteilijoiden töistä koostuvaa taidekokoelmaa, joka on deponoitu Kiasmaan. Samoin valitaan vuoden solisti, jonka ensikonserttia tuetaan. Rahasto toimii Kansan sivistysrahaston yhteydessä. Turun musiikkijuhlien konsertissa pe 12.8. klo 18 Vanhalla Raatihuoneella kuullaan rahaston kolmea laulajastipendiaattia: sopraano Olga Nikolskaja-Heikkilää, sopraano Hannakaisa Nyröstä ja baritoni Sampo Haapaniemeä. Pianistina on festivaalin taiteellinen johtaja Ville Matvejeff. Konsertti juhlistaa myös William Shakespearen kuoleman 400 vuotisjuhlaa. Ohjelmassa on myös mm. Mikko Heiniön Three Morning Songs, joka kuullaan nyt maailmankantaesityksensä. Se on baritonille ja pianolle kirjoitettu virtuoosikappale, tekstinä Juha Siltasen loisteliaat ja hurjat runot. Tilaisuuden avaa Päivi Lipponen.

Kotikonsertit saavat jatkoa: Saaren kartano ja arkkipiispan residenssi

  • 8. klo 13 ja 15 SAAREN KARTANON PUUTARHA

Turun musiikkijuhlat järjestää Saaren kartanon puutarhassa konsertin, jossa esiintyy Saksofonitrio Ava. Avan jäseniä ovat saksofonistit Samu Metsänen, Kalle Oittinen ja Eero Saunamäki. Konsertteja on kaksi. Tilaisuuden avaa Saaren kartanon toiminnanjohtaja Hanna Nurminen. Sateen sattuessa konsertti siirretään Saaren kartanon saliin.

  • 8. klo 13.00 ARKKIPIISPAN KOTIKONSERTTI

Arkkipiispa Kari Mäkinen rouvineen avaavat jälleen kotinsa ovet Turun musiikkijuhlien konsertissa, jossa tänä vuonna kuullaan Olivier Messiaenin Aikojen lopun kvartetto. Konsertissa soittavat klarinetisti Olli Leppäniemi, viulisti Jukka Merjanen, sellisti Tuomas Ylinen. Pianistina on Ville Matvejeff.  

Waltteri Torikka Trio

Waltteri Torikka Trio eli baritoni Waltteri Torikka, kitaristi Juha Savela ja kontrabasisti Eero Ignatius esittävät Turun musiikkijuhlien perinteisessä Kynttilänvalokonsertissa Tapio Rautavaaran musiikkia ja muita viihdesävelmiä. Konsertti järjestetään Taiteiden yönä torstaina 18.8. klo 23 ja Tuomiokirkko on valaistu vain kynttilöin. Konsertin kesto on noin tunti. Trio kiertää Suomea keväällä ja kesällä kiertueella, mutta musiikkijuhlien 18.8. on ainoa Turussa kuultava konsertti ja siis ainutlaatuinen mahdollisuus.

Onnen tuntien sarja Tuomiokirkossa

Turun Tuomiokirkossa järjestettävien iltapäiväkonserttien sarja jatkuu, nyt Onnen tunti –sarjan nimellä. Onnen tunteja (kestoltaan noin 45 min) järjestetään Tuomiokirkossa kolme. Maanantaina 15.8. klo 13 esiintyy sellisti Jonathan Roozeman, tiistaina 16.8. klo 13 sellisti Perttu Kivilaakso pianistinaan Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff ja perjantaina 19.8. viulisti Jukka Merjanen ja sellisti Tuomas Ylinen.

Festivaalin huipentaa Emma Salokoski ja Ilmiliekki Quartet

Turku on myös jazzkaupunki ja Turun musiikkijuhlat huipentuu Emma Salokosken ja Ilmiliekki Quartetin konserttiin Domino-elokuvateatterissa lauantaina 20.8. klo 18. Salokoski ja Ilmiliekki Quartet tekivät ensimmäisen yhteisen levynsä ”Vi sålde våra hemman” syksyllä 2009. Projektissa yhdistettiin kansanlaulutraditiota Ilmiliekin vahvaan pohjoismaisen jazzin näkemykseen. Yhtyeen tapojen mukaisesti tunnelmat liikkuivat intensiivisestä yhtyesoinnista vahvaan solistiseen tulkintaan. Nyt projekti saa jatkoa uudessa muodossa. Kvartetin jäsenet ovat säveltäneet uutta materiaalia suomenruotsalaisten modernistien runoihin. Konserteissa saatetaan kuulla myös Helsingin juhlaviikoille 2015 tilattuja versioita Sibeliuksen yksinlauluista. Trumpetissa loistaa Verneri Pohjola, pianossa laulaja-pianisti-säveltäjä Tuomo Prättälä, bassossa Five Corners Quintetin kanssa maailmaa kiertänyt Antti Lötjönen, ja rummuissa mm. Tomasz Stankon yhtyessä soittava Olavi Louhivuori.

Konserttisarjat Taidemuseossa

Turun musiikkijuhlien mestarikurssioppilaat esiintyvät Turun taidemuseon Lounaskonserteissa tiistaista lauantaihin 16.–20.8. Suosituissa konserteissa kuullaan tänä vuonna esiintymisiä pianisti Antti Siiralan, pianisti Niklas Pokin, viulisti Jukka Merjasen ja sellisti Tuomas Ylisen mestarikurssioppilailta. Sisäänpääsy museolipulla.

Martin Welzel Tuomiokirkon iltamusiikissa

Tiistaina 16.8. klo 20 esiintyy Tuomiokirkon iltamusiikissa saksalainen urkuri Martin Welzel. Konsertti jatkaa Tuomiokirkon ansiokasta sarjaa, joka esittelee maailman merkittävimpiä urkutaiteilijoita. Konserttiin on vapaa pääsy.

Yhteistyö kirjamessujen kanssa jatkuu

Suomen vanhin kirjamessutapahtuma, Turun kansainväliset Kirjamessut sekä Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut musiikkifestivaali, Turun Musiikkijuhlat aloittivat vuonna 2013 poikkitaiteellisen yhteistyön. Elokuun 2016 yhteisistä tapahtumista elokuun musiikkijuhlilla sekä lokakuun 2016

tapahtumista kirjamessuilla kerrotaan lisää toukokuussa 2016 osoitteessa www.tmj.fi.

Suunnitelmissa on lisäksi jälleen yhteistapahtuma Helsingissä toukokuussa 2016.

 

Tiede ja musiikki yhdistyvät

Turun musiikkijuhlat on jälleen mukana järjestämässä tiedettä ja taidetta yhdistävää Aboagora-symposiumia, jonka ajankohta siirtyy elokuulta kesäkuulle. Symposiumin teemana 14.-17. kesäkuuta 2016 on FATE / Urðr. Turun yliopiston kulttuurihistorian laitoksen ja Åbo Akademin Donner-instituutin kanssa yhteistyössä järjestetyn symposiumin ohjelmassa on mm. kaikille avoimia Agora-luentoja Sibelius-museossa.  Lisätiedot Aboagoran aikatauluista ja puhujista osoitteessa www.aboagora.fi

 

Euroopan meripäivä: Merihenkinen hyväntekeväisyyskonsertti 20.5.

Turun filharmoninen orkesteri ja Turun musiikkijuhlat yhteistyössä Turun kaupungin kanssa järjestävät 20.5. klo 18 yleisölle ilmaisen hyväntekeväisyyskonsertin Suomen Joutsenen edustalla. Konsertti järjestetään Saaristomeren Suojelurahaston hyväksi ja konsertin taiteilijat ovat lupautuneet mukaan pro bono. Euroopan parlamentin ja Euroopan unionin neuvoston päätöksellä järjestettävää Euroopan meripäivää on vietetty vuodesta 2008 alkaen ja tänä vuonna suurkonferenssi järjestetään Turussa.

Konsertin esiintyjiksi on saatu suomalaisen oopperataivaan eturivin tähtiä: mezzosopraano Monica Groop, basso Matti Salminen ja baritoni Waltteri Torikka. Turun filharmonista orkesteria johtaa Leif Segerstam. Ohjelmistossa on merihenkistä musiikkia: Brittenin Sea Interludes oopperasta Peter Grimes (Aamunkoitto ja Myrsky), Viherluodon Aamu Airistolla, Sibeliuksen Säv, säv, susa, Wagnerin Dalandin aaria oopperasta Lentävä Hollantilainen, Mårtensonin Myrskyluodon Maija, Monosen Satumaa ja Debussyn La Mer.

 

Lipunmyynti

Lipunmyynti kaikkiin Turun musiikkijuhlien tapahtumiin alkaa torstaina 18.2. klo 10 kautta maan.

Lippuja myy Ticketmaster Suomi (Lippupalvelu).

Ryhmämyynti Turun musiikkijuhlien toimistosta: Michaela von Hellens, 02-262 0812, michaela@tmj.fi

 

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt

Toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki, puh: 040 740 6200, sähköposti liisa.ketomaki@tmj.fi

Mezzosopraano Elīna Garanča Turun musiikkijuhlien varaslähdössä 2016


Turun musiikkijuhlat saa jälleen vieraakseen oopperataivaan kiistattoman tähden, kun yksi maailman kysytyimmistä oopperalaulajista, mezzosopraano Elīna Garanča esiintyy Turun musiikkijuhlien varaslähdössä heinäkuussa 2016.

Konsertti järjestetään lauantaina 2. heinäkuuta 2016 klo 19 Turun Konserttitalossa, viikkoa ennen Savonlinnan Oopperajuhlien alkamista.

Elīna Garanča kuuluu aikamme arvostetuimpiin oopperalaulajiin, jonka ura lähti nousuun Mirjam Helin -laulukilpailun voitosta 1999. Hän edustaa tällä hetkellä oopperamaailman terävintä kärkeä esiintyen säännöllisesti eri oopperataloissa ja festivaaleilla, kuten Metropolitan-oopperassa New Yorkissa (myös kaudella 2015-2016), Wienissä, Lontoossa, Pariisissa tai Salzburgin festivaalilla. Hänen rinnallaan nähdään ja kuullaan usein tenori Jonas Kaufmannia, sopraano Anna Netrebkoa ja muita aikamme huippuja.

Turussa Garanča esiintyy pianisti Malcolm Martineaun kanssa esittäen Brahmsin, Duparcin ja Rahmaninovin liedejä ja lauluja.

Olemme äärettömän iloisia ja ylpeitä voidessamme tuoda Elina Garancan konserttivieraaksi Suomeen pitkän tauon jälkeen”, kertoo Turun musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki.” Turun musiikkijuhlien maine kansainvälisesti on nousussa ja aiemmat laulajavierailut, kuten tenori Rolando Villazónin, sopraano Natalie Dessayn ja Jonas Kaufmannin vierailut ovat varmasti omalta osaltaan lisänneet festivaalimme houkuttelevuutta. Tulemme jatkamaan tällaisten konserttien sarjaa myös tulevaisuudessa. Suomalainen oopperayleisö on erittäin laatutietoista ja haluamme palvella myös tätä yleisöä tuoden Suomeen tämän hetken kysytyimpiä esiintyjiä.”

Liput konserttiin tulevat myyntiin keskiviikkona 14.10. klo 9 alkaen Lippupalvelun myyntipisteissä kautta maan.

 

Baritoni Waltteri Torikka, sopraano Susanna Andersson ja tenori Sam Furness konsertoivat Turun Tuomiokirkossa helmikuussa

Oopperaa ja kauniita melodioita kuullaan myös Turun musiikkijuhlien konsertissa maanantaina 8. helmikuuta 2016 klo 19 Turun Tuomiokirkossa. Turun musiikkijuhlat avaa Katedraali soi -viikon, joka täyttää vuonna 2016 20 vuotta. Samaan aikaan Turussa esitetään Mozartin Taikahuilua, jonka solisteista helmikuun konsertin esiintyjiksi ovat lupautuneet ruotsalaissopraano Susanna Andersson, brittitenori Sam Furness sekä baritoni Waltteri Torikka. Laulajien kanssa esiintyy urkuri Ilpo Laspas.

Liput konserttiin tulevat myyntiin keskiviikkona 14.10. klo 9 alkaen Lippupalvelun myyntipisteissä kautta maan.

 

Waltteri Torikka Trio Turun Taiteiden yössä torstaina 18.8.2016 klo 23

Suursuosioon noussut baritoni Waltteri Torikka esiintyy säännöllisesti perustamansa Waltteri Torikka Trion kanssa. Turun musiikkijuhlilla on ilo tuoda yhtye ensimmäistä kertaa Turkuun elokuussa 2016. Waltteri Torikka Trio esiintyy Turun Taiteiden yönä vain kynttilöin valaistussa Tuomiokirkossa musiikkijuhlien perinteisessä konsertissa torstaina 18.8.2016 klo 23. Ohjelmassa on Tapio Rautavaaran musiikkia ja viihdesävelmiä. Waltteri Torikka Triossa esiintyvät Waltteri Torikan lisäksi kitaristi Juha Savela ja kontarbasisti Eero Ignatius.

Liput konserttiin tulevat myyntiin keskiviikkona 14.10. klo 9 alkaen Lippupalvelun myyntipisteissä kautta maan.

! Turun musiikkijuhlia vietetään ensi kesänä 11.-20.8.2016. Koko ohjelma julkaistaan helmikuussa 2016.

Lipunmyynti
Lippuja saa Lippupalvelun kaikista toimipisteistä, kesällä 2016 Turun musiikkijuhlien omalta lippukassalta Åbo Svenska Teaterilla (Hansa-kortteli) sekä tuntia ennen konserttia ovelta.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt
Toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki, puh. 040 740 6200, sähköposti liisa.ketomaki@tmj.fi

Waltteri Torikka Trio Turun Taiteiden yössä torstaina 18.8.2016 klo 23


 

Suursuosioon noussut baritoni Waltteri Torikka esiintyy säännöllisesti perustamansa Waltteri Torikka Trion kanssa. Turun musiikkijuhlilla on ilo tuoda yhtye ensimmäistä kertaa Turkuun elokuussa 2016. Waltteri Torikka Trio esiintyy Turun Taiteiden yönä vain kynttilöin valaistussa Tuomiokirkossa musiikkijuhlien perinteisessä konsertissa torstaina 18.8.2016 klo 23. Ohjelmassa on Tapio Rautavaaran musiikkia ja viihdesävelmiä. Waltteri Torikka Triossa esiintyvät Waltteri Torikan lisäksi kitaristi Juha Savela ja kontarbasisti Eero Ignatius.

Liput konserttiin tulevat myyntiin keskiviikkona 14.10. klo 9 alkaen Lippupalvelun myyntipisteissä kautta maan.

! Turun musiikkijuhlia vietetään ensi kesänä 11.-20.8.2016. Koko ohjelma julkaistaan helmikuussa 2016.

Lipunmyynti
Lippuja saa Lippupalvelun kaikista toimipisteistä, kesällä 2016 Turun musiikkijuhlien omalta lippukassalta Åbo Svenska Teaterilla (Hansa-kortteli) sekä tuntia ennen konserttia ovelta.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt
Toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki, puh. 040 740 6200, sähköposti liisa.ketomaki@tmj.fi

Baritoni Waltteri Torikka, sopraano Susanna Andersson ja tenori Sam Furness konsertoivat Turun Tuomiokirkossa helmikuussa


Baritoni Waltteri Torikka, sopraano Susanna Andersson ja tenori Sam Furness konsertoivat Turun Tuomiokirkossa helmikuussa

Oopperaa ja kauniita melodioita kuullaan myös Turun musiikkijuhlien konsertissa maanantaina 8. helmikuuta 2016 klo 19 Turun Tuomiokirkossa. Turun musiikkijuhlat avaa Katedraali soi -viikon, joka täyttää vuonna 2016 20 vuotta. Samaan aikaan Turussa esitetään Mozartin Taikahuilua, jonka solisteista helmikuun konsertin esiintyjiksi ovat lupautuneet ruotsalaissopraano Susanna Andersson, brittitenori Sam Furness sekä baritoni Waltteri Torikka. Laulajien kanssa esiintyy urkuri Ilpo Laspas.

Liput konserttiin tulevat myyntiin keskiviikkona 14.10. klo 9 alkaen Lippupalvelun myyntipisteissä kautta maan.

 

 

Turun musiikkijuhlat päättyivät kapulanvaihtoon


Eilen päättyneet 56. kerran järjestetyt Turun musiikkijuhlat päättyivät kapulanvaihtoon päätöskonsertissa Konserttitalolla: Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtaja 2010-2015, tenori Topi Lehtipuu, siirtyy Helsingin Juhlaviikkojen johtajaksi ja uutena taiteellisena johtajana vuodesta 2016 aloittaa kapellimestari Ville Matvejeff.

Sibeliuksen 150-vuotisjuhlan ja identiteetin teemojen ympärille rakennetun ohjelman puitteissa kuultiin ja nähtiin lähes 30 konserttia ja tapahtumaa, joiden joukossa oli myös lukuisia pienimuotoisempia ilmaistapahtumia.

”Ylsimme asettamaamme koko festivaalin kävijätavoitteeseen ja olemme tyytyväisiä. Kävijöitä oli kaikki ilmaistapahtumat mukaan lukien 17 000 ja lipunmyynti oli asettamamme tavoitteen mukainen. Koulujen alkua edeltänyt viikonloppu oli säiden puolesta kesän kauneimpia ja helteisimpiä, mikä verotti kävijöitä lauantain ja sunnuntain (8. ja 9. elokuuta) konserttien osalta. Toisaalta osa konserteista oli viimeistä paikkaa myöten loppuunmyytyjä, kuten virolaisen Estonian Voices -lauluyhtyeen konsertti, molemmat Irina Björklundin konsertit, Maria Ylipään ja Marzi Nymanin Kynttilänvalokonsertti Taiteiden yönä sekä Päätöskonserttimme eilen illalla. Orkesterivieraamme Chamber Orchestra of Europe sai myös avajaiskonsertissa 6.8. soittaa lähes täydelle katsomolle”, kertoo Turun musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki.

Tänä vuonna Turun musiikkijuhlat järjesti aiempaa enemmän yleisölle ilmaisia tapahtumia yhteis-työssä mm. Turun Ydinkeskustayhdistyksen, STOK:in, Turun kaupunginkirjaston, Sokos Wiklundin, Kauppahallin ja Kauppakeskus Hansan kanssa. ”Tulemme jatkamaan musiikin viemistä Turun keskustaan ihmisten keskelle entistä aktiivisemmin. Saimme ilmaistapahtumista myönteistä palautetta yleisöltä”, sanoo Ketomäki.

Taiteelliselle johtajalle, tenori Topi Lehtipuulle, kesän 2015 festivaalin suunnittelu oli viimeinen ennen siirtymistä Helsingin Juhlaviikkojen johtajaksi. ”Haluan lämpimästi kiittää Turun kaupunkia, yhteistyökumppaneita, taiteilijoita, yleisöä sekä musiikkijuhlien henkilökuntaa. Nämä vuodet Turussa ovat olleet antoisia ja toivotan Turun musiikkijuhlille parasta mahdollista jatkoa”, sanoo Topi Lehtipuu.

Ensi vuonna Turun musiikkijuhlia vietetään 11.-20.8.2016. Ensi kesän festivaalin taiteellisesta suunnittelusta vastaa kapellimestari Ville Matvejeff.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki, liisa.ketomaki@tmj.fi, puh. 040 740 6200

Selaa ohjelmaa kännykällä


Mobiili_thumb

Veimme yhdessä mahtavan Tindon (start-up-yritys Jyväskylästä) kanssa ohjelmamme kännykkään. Nyt kännykällä voi helposti selailla tapahtumia, lukea tapahtumaseinältä #tmj2015 tunnisteella merkittyjä kokemuksia ja antaa meille palautetta. Mobiilisovellukseen pääsee kännykästä kirjoittamalla selaimeen osoitteen tin.do/tmj2015

→ tin.do/tmj2015

Turun musiikkijuhlat alkaa


Turun musiikkijuhlat starttaa torstaina 6.8. ja jatkuu aina 15.8. asti.  Suomen vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty musiikkifestivaali juhlii tänä vuonna Sibeliuksen 150-vuotisjuhlaa kansainvälisellä orkesterivierailulla ja teemana on musiikki ja identiteetti. Ohjelmassa nähdään myös tunnettuja suomalaisnäyttelijöitä ja lapsille on oma konsertti Seikkailupuistossa. Jo torstaina päivällä, ennen varsinaista avajaiskonserttia, voi turkulainen yleisö nauttia Fourtune-sellokvartetin ilmaisesityksistä Turun ydinkeskustassa.

 Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtaja (2010-2015) tenori Topi Lehtipuu on luonut Turun musiikkijuhlien viimeistä kertaa ennen siirtymistään Helsingin Juhlaviikkojen johtajaksi.  Monipuolinen ohjelma kattaa lähes 30 konserttia ja tapahtumaa.

Turun musiikkijuhlien merkittävien kansainvälisten orkesterivierailujen sarja jatkuu: kesän 2015 orkesterivieraana on BBC:n ”maailman parhaaksi kamariorkesteriksi” nimeämä Chamber Orchestra of Europe.

Turun musiikkijuhlien kansainvälisten orkestereiden vierailusarja jatkuu, kun vuonna 1981 perustettu Chamber Orchestra of Europe (COE) saapuu Turkuun. Sibeliuksen sinfonioiden kokonaislevytysten joukossa yksi levytys nousee useissa yhteyksissä ylitse muiden kaikkien aikojen arvostetuimpana kokonaislevytyksenä: Paavo Berglundin (1928–2012) ja Chamber Orchestra of Europen levytys vuodelta 1998. Turun musiikkijuhlat haluaa nostaa Sibelius-juhlavuoden ohjelmaansa sekä samalla kunnioittaa merkittävän Sibelius-kapellimestarimme Paavo Berglundin elämäntyötä. Paavo Berglundilla oli selkeä oma näkemyksensä erityisen sävyn löytämisestä Sibeliuksen sinfonioissa, kun orkesterina on kevyempi kokoonpano kuin iso sinfoniaorkesteri.

Chamber Orchestra of Europen konsertteja Turun Konserttitalossa on kaksi: 6.8. (festivaalin avajaiskonsertti) ja 8.8. Orkesteria johtaa BBC:n sinfoniaorkesterin ja Tukholman kuninkaallisen filharmonisen orkesterin ylikapellimestari Sakari Oramo. Ohjelmassa ovat Sibeliuksen sinfoniat 3, 4, 5, 6 ja 7 sekä Luonnotar. Luonnottaressa solistina on sopraano Anu Komsi. Komsin Luonnotar-tulkinta on kerännyt kiitosta yleisön ja lehdistön keskuudessa ympäri maailmaa. Arvostetun The Guardian –lehden kriitikko A. Clements luonnehti Komsin tulkintaa Lontoon-konsertin jälkeen ”parhaaksi koskaan kuulemistaan”.

Musiikkijuhlat juhlii Sibeliusta myös yhteistyössä Turun kaupunginkirjaston kanssa. Turun kaupunginkirjastossa on 4.-30.8.2015 nähtävillä Pekka Hakon suunnittelema ja tuottama Sibeliuksen maailma –näyttely, jossa Sibeliuksen elämää esitellään 12 teeman kautta: Sibeliuksen maailma – Suosionsa vanki – Lapsuus ja nuoruus – Opiskelijaelämää Helsingissä – Opiskelukaupungit – Taiteilijatoverit Helsingissä – Orkesterimusiikki – Yksinlaulut ja pianomusiikki – Viulukonsertto – Puoliso ja koti – Perhe – Jean Sibelius kotonaan.

Lisäksi Turun musiikkijuhlat ja Turun kaupunginkirjasto järjestävät yhteistyössä luentoja ja pieniä musiikkituokioita kirjaston tiloissa Taiteiden yönä 13.8. Klo 18 Pekka Hako esittelee Sibeliuksen maailma –näyttelyn ja klo 19 Johan Berg luennoi ruotsiksi aiheesta ”I Åbo med Johan, Janne och Jean”. Lisätiedot TMJ:n ja kirjaston näyttelyyn liittyvistä tapahtumista osoitteessa www.tmj.fi  Sibeliuksen maailma –näyttely ja Taiteiden yön konsertit ovat maksuttomia (vapaa pääsy).

Yhteistyö kirjamessujen kanssa jatkuu

Suomen vanhin kirjamessutapahtuma, Turun kansainväliset Kirjamessut sekä Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut musiikkifestivaali, Turun Musiikkijuhlat aloittivat vuonna 2013 poikkitaiteellisen yhteistyön. Perjantaina 7.8. klo 18 järjestetään Sibelius-museossa konsertti Säkenöivä Sibelius- Elämäntarina sanoin ja sävelin. Kirjailija Juha-Pekka Koskinen ja sellisti Jussi Makkonen keskustelevat säveltäjämestari Jean Sibeliuksen elämästä ja tuotannosta tämän 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Juha-Pekka Koskinen lukee otteita runomitallisesta uutuusteoksestaan Säkenöivä Sibelius. Jussi Makkonen ja Nazig Azezian ovat esittäneet tarinallista Sibelius-ohjelmaansa viime vuosina Suomessa ja ulkomailla yli 1000 konsertissa noin 300 000 lapselle ja nuorelle.

Turun konsertissa he esittävät tammikuussa 2015 julkaistun Jean Sibelius -levyn ohjelmaa ja konsertin aikana kuullaan myös katkelmia Soiva metsä -lasten kuvakirjasta. Soiva metsä -kirjan on kirjoittanut ja kuvittanut Katri Kirkkopelto. Tilaisuuden aluksi Turun musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki ja Turun Kirjamessujen ohjelmapäällikkö Jenni Haukio kertovat tapahtumiensa sisällöistä ja yhteistyöstään. Turun musiikkijuhlat ja Turun Kirjamessut kiittävät yhteistyöstä Sibelius-museota.

Konserttilipun hintaan sisältyy pääsy Sibelius-museon näyttelyyn Sydämellisesti Sinun – Jean, Otto & Sibeliusmuseum. Näyttely esittelee Jean Sibeliuksen yhteyksiä Turkuun ja Åbo Akademihin. Näyttelyssä kuljetaan hänen Turussa asuneen ja toimineen setänsä Pehr Sibeliuksen ja laulajatar Ida Ekmanin kautta professori Otto Anderssonin tutkimustyöhön ja säveltäjän ihailuun. Näyttely Sydämellisesti Sinun on avoinna 10.1.2016 asti.

Jeanne d’Arcin jalanjäljissä Hannu-Pekka Björkmanin matkassa

Sunnuntaina 9.8. klo 14 Sigyn-salissa kuljetaan Jeanne d’Arcin jalanjäjissä. Jeanne d’Arcin tarinasta innoituksensa saava konsertti on suomalaisten suosikkinäyttelijän, Hannu-Pekka Björkmanin ja upeaäänisen amerikkalaisen mezzosopraano Kate Lindseyn yhteisesti luoma kokonaisuus, jossa teksti ja musiikki vuorottelevat. Kate Lindsey on tämän hetken kirkkaimpia nuoria oopperataivaan tähtiä. Kate Lindseyn rinnalla ensimmäistä kertaa Turun musiikkijuhlilla esiintyy myös pianisti Gary Matthewman, jonka säännöllisiin resitaalikumppaneihin kuuluvat mm. Dame Kiri Te Kanawa, Sir Thomas Allen ja Mark Padmore. Björkman ja Lindsey ovat työstäneet konsertin dramaturgista rakennetta yhdessä pitkin kevättä 2015 ja Turun musiikkijuhlilla nähtävä uniikki esitys on siis Jeanne d’Arcin jalanjäljissä konsertin maailmankantaesitys.

Eläköön virolainen musiikki!

Turun musiikkijuhlat ja Viron suurlähetystö järjestävät yhteistyössä kaksi konserttia virolaisen musiikin juhlavuoden kunniaksi. Ma 10.8. klo 18 Sigyn-salissa kuullaan Viron lahjakkaimmista nuorista sellisteistä koostuvaa Estonian Cello Ensembleä, jonka jäseniä ovat Johannes Välja, Tehodor Sink, Villu vihermäe, Maarit Kangron, Marius Järvi ja Andreas Lend). Tiistaina 11.8. klo 18 Linnateatterin ravintolassa lavalle nousee Estonian Voices –a cappella –yhtye, joka esittää jazz,- folk- ja pop-vaikutteista musiikkia – enimmäkseen omia sävellyksiään ja sovituksiaan, mutta myös tunnettuja maailmanlaajuisia hittejä. Muun muassa Peder Karlsson The Real Groupista ja Britt Quentin M-Pact:sta ovat huomioineet Estonian Voices -yhtyeen ainutlaatuisen tyylin ja soundin.

Eri taiteilijasukupolvien kohtaamiset ja monikulttuurisuus muodostavat suosittujen kotikonserttien rungon

Vuonna 2012 ensimmäistä kertaa esitellyt kotikonsertit ovat olleet yleisömenestys, joka saa jatkoa tänä kesänä.

– 7.8. klo 18.00 MUSIIKKIA VILLA MARJANIEMESSÄ

Sopraano Soile Isokosken ja pianisti Ilkka Paanasen mestarikurssin oppilaat esiintyvät mestarikurssin loppukonsertissa Marjaniemen historiallisessa kartanossa upeassa Ruissalossa. Pianisteina ovat Nuorten pianoakatemian oppilaat. Konsertin alussa tenori Topi Lehtipuu ja Soile Isokoski vaihtavat ajatuksia laulajan työstä ja laulutaiteesta. Marjaniemen kartanon idyllissä kuulija pääsee kokemaan tilan kodinomaisuuden sekä taiteilijasukupolvien kohtaamisen. Kartanossa on mahdollisuus ruokailla konsertin yhteydessä.

– 15.8. klo 13.00 ARKKIPIISPAN KOTIKONSERTTI

Arkkipiispa Kari ja rouva Mäkinen avaavat jälleen kotinsa ovet Turun musiikkijuhlien konsertissa, jossa esiintyvät äiti ja poika eli pianisti Valeria Resjan ja nuori viulistilahjakkuus Adrian Ibañez-Resjan.  Konsertissa pohditaan taiteilijan identiteetin muodostumista sekä toisaalta rikastavaa monikulttuurisuutta. Ohjelma: Sibelius, Tšaikovski, Bartok, Sarasate, Englund.

Marzi Nyman ja Maria Ylipää Taiteiden yönä katedraalissa

Turun Taiteiden yönä torstaina 13.8. klo 23 kohtaavat Turun musiikkijuhlien perinteisessä Kynttilänvalokonsertissa kaksi huippumuusikkoa eli näyttelijä Maria Ylipää (laulu) ja Marzi Nyman (koskettimet, kitara) Ohjelmassa kuullaan kauniita melodioita mm. Kristina från Duvemåla –musikaalista, jonka pääroolissa Maria hurmaa parhaillaan Göteborgin oopperassa.

Bachin iltapäiväperhoset

Bachin iltapäiväperhoset -konserttisarja järjestetään perinteiseen tapaan Turun Tuomiokirkossa 10.-12.8. Tänä vuonna konserteissa kuullaan musiikkia ja puhetta yhdistäviä konsertteja. 10.8. konsertissa Ensemble Vida -kuoro esittää konsertin, jonka puhujana on Åbo Svenska Teaterin taiteellinen johtaja Dick Holmström. Kuoroa johtaa Martin Segerstråle. 11.8. konsertissa kuullaan Turun XII sellokilpailun voittanutta sellisti Senja Rummukaista, joka on suunnitellut konsertin yhdessä runoilija Aura Nurmen kanssa. 12.8. Turun musiikkijuhlat juhlistaa 80–vuotiasta säveltäjämestaria, kun säveltäjä Aulis Sallinen ja Naantalin musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, sellisti Arto Noras astuvat yhdessä yleisön eteen.

Linnateatterin ravintolassa suomalaisia sävelmiä ja ranskalaista tunnelmaa

Tänä kesänä suositussa Linnateatterin ravintolassa esiintyy iki-ihana monilahjakkuus, näyttelijä-muusikko Irina Björklund yhtyeensä kanssa. Irina Björklundin neljäs albumi on koottu ranskaksi lauletuista suomalaisista elokuvalauluista, kulturelleista iskelmistä ja nuoremman polven rock/pop-valiokappaleista. La vie est une fête (Elämä on juhla) -konsertit järjestetään torstaina 13.8. klo 19 ja perjantaina 14.8. klo 19.

Lapsillekin vain parasta – Satu Sopasen tuttiorkesteri
Satu Sopanen & Tuttiorkesteri laulattavat ja liikuttavat lapsia jälleen lauantaina 8.8. klo 15.00 Seikkailupuiston Helmiteltassa. Musiikkijuhlilla kuullaan Matka maailman ympäri –konsertti!

Festivaalin huipentaa päätöskonsertti Kapulanvaihto

Turun musiikkijuhlin päätöskonsertissa tarjoillaan musiikillisia välähdyksiä Topin taiteellisen

johtajan kaudelta 2010-2014 sekä Topin ja musiikkijuhlien uuden taiteellisen johtajan, kapellimestari Ville Matvejeffin yhteisesiintyminen. Konsertin solisteina mm. Hellun hellan -konserttien (TMJ 2010-2013) sopraano Helena Juntunen, pianisti Antti Siirala, joka tulkitsee konsertin alkupuolella Beethovenin 5. pianokonserton, Figarossa ihastuttaneet baritonit Kevin Greenlaw ja Waltteri Torikka (MTV3 Tähdet, tähdet 2015)… ja muita vuosina 2010–2014 Turun musiikkijuhlilla vierailleita taiteilijoita! Orkesterina on Turun filharmoninen orkesteri, jota johtaa Jaakko Kuusisto.

Konsertin ohjelma

Glinka: Alkusoitto oopperasta Ruslan ja Ludmila
van Beethoven: Pianokonsertti nro 5 “Keisarikonsertto”

väliaika

Williams: Star Wars – Main Title
Porter: Where Thine That Special Face musikaalista Kiss Me Kate
Williams: Star Wars – Princess Leia’s Theme
Du Prez – E. Idle – N. Innes: Whatever happened to my part musikaalista Monty Pythonin Spamalot
Mononen: Satumaa-tango
Chydenius: Tyttö ja tanssiva karhu
Williams: Star Wars – The Imperial March
Sondheim: Agony-duetto musikaalista Into The Woods
Du Prez – E. Idle – N. Innes: The Song That Goes Like This musikaalista Monty Pythonin Spamalot
Williams: Star Wars – Throne Room & End Title

St. Paulin katedraalin urkuri Tuomiokirkossa ja jazzia Claes Anderssonin runoihin

Tiistaina 11.8. klo 20 esiintyy Tuomiokirkon iltamusiikissa Lontoon St. Paulin katedraalin urkuri Simon Johnson, joka on soittanut jokaisessa merkittävässä kansallisessa katedraalissa järjestetyssä tapahtumassa, mm. Margaret Thatcherin hautajaisissa. Lauantaina 8.8. klo 20 kuullaan Ruissalon telakalla jazzia. Niklas Winter Quartet feat. Emma Salokoski esittävät Jazz på finlandssvenska -konsertissa Winterin säveltämää ja sovittamaa jazzmusiikkia Claes Anderssonin runoihin.

Konserttisarjat Taidemuseossa

Turun musiikkijuhlien mestarikurssioppilaat esiintyvät Turun taidemuseon Lounaskonserteissa keskiviikosta lauantaihin 13.–15.8. Suosituissa konserteissa kuullaan tänä vuonna esiintymisiä Antti Siiralan, Erkki Lahesmaan ja Alexander Vinnitskin mestarikurssioppilailta. Sisäänpääsy museolipulla.

Musiikillisia lounaita ja sellistien jalkautuminen Turun keskustaan

Torstaina 13.8. klo 12 Turun musiikkijuhlien mestarikurssilaiset musisoivat lounasaikaan idyllisessä ravintola Samppalinnassa. Tervetuloa nauttimaan kesälounaasta, viulu- ja sellomusiikista sekä Turun kauneimmista näköaloista. Lounaan hinta sisältää konsertin. Lounaskonsertti on järjestetty Turun Osuuskaupan ja Turun musiikkijuhlien yhteistyönä.

Turun Ydinkeskustayhdistys ry ja TMJ ilahduttavat avajaispäivänä (to 6.8.) sellokiertueella TMJ 2015: Keskellä elämää. Kiertue tuo Fourtune-sellokvartetin ilmaisesityksiä eri puolille Turun ydinkeskustaa. Ohjelmistoon kuuluu mm. Wagneria, Sibeliusta, Tsaikovskia ja argentiinalaista tangoa. Fourtune-kvartetin sellistit ovat: Anni Manninen, Teemu Mastovaara, Oskari Pirttimaa ja Iida-Alina Poijärvi.

Aikataulu to 6.8.

klo 12.00      Kauppahallin ruokamaailma
klo 12.45      Kauppakeskus Hansa, Hansatori
klo 13.30      Sokos Wiklund. 1. kerros, pääsisäänkäynnin luona
klo  14.20     Pääkirjasto, tieto-osasto

Vapaa pääsy. Yhteistyössä Kauppahalli, Kauppakeskus Hansa, Sokos Wiklund ja Turun kaupunginkirjasto.

Tiede ja musiikki yhdistyvät

Turun musiikkijuhlat on jälleen mukana järjestämässä tiedettä ja taidetta yhdistävää Aboagora-symposiumia. Symposiumin teemana on tänä vuonna ”Precious Moments, Extreme Events”. Turun yliopiston kulttuurihistorian laitoksen ja Åbo Akademin Donner-instituutin kanssa yhteistyössä järjestetyn symposiumin ohjelmassa on mm. kaikille avoimia Agora-luentoja Sibelius-museossa.  Lisätiedot Aboagoran aikatauluista ja puhujista osoitteessa www.aboagora.fi

Lipunmyynti

Lippuja saa Lippupalvelun kaikista toimipisteistä, Turun musiikkijuhlien omalta lippukassalta Åbo Svenska Teaterilla (Hansa-kortteli) sekä tuntia ennen ovelta.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt

Toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki, puh. 040 740 6200 & 02 262 0814, liisa.ketomaki@tmj.fi

Kuvatiedustelut

Taina Koskinen, puh. 040 657 3457 & 02 262 0812, taina.koskinen@tmj.fi

Tampereen Sävelen yhtyelaulukilpailussa menestynyt Estonian Voices tänä kesänä Turun musiikkijuhlilla


Tampereen sävel -festivaalin kansainvälisen yhtyelaulukilpailun sähköisesti vahvistetun sarjan jaetulle toiselle sijalle itsensä laulanut virolainen lauluyhtye Estonian Voices esiintyy tänä kesänä Turun musiikkijuhlilla. Kilpailun voiton vei saksalainen ONAIR.

Turun musiikkijuhlat juhlistaa kahdella konsertilla virolaisen musiikin juhlavuotta 2015. Yhteistyössä Viron suurlähetystön kanssa suunnitellut konsertit järjestetään 10. ja 11. elokuuta.

10.8. klo 18 Sigyn-salin lavalle nousee kuudesta nuoresta virolaisesta sellististä koostuva Estonian Cello Ensemble, jonka konsertissa kuullaan selloyhtyeelle sävellettyjä ja sovitettuja teoksia. Säveltäjänimiin kuuluvat virolaiset Tõnu Kõrvits ja Heino Eller sekä Pjotr Tšaikovski, Jean Sibelius, Manuel de Falla ja Glenn Miller.

Estonian Voices esiintyy seuraavana päivänä ti 11.8. klo 18 Linnateatterin tunnelmallisen teatteriravintolan lavalla. Estonian Voices on a cappella lauluyhtye, jonka ohjelmistoon kuuluu jazzia, folkia ja pop-vaikutteista musiikkia. Turun konsertin ohjelmistossa on yhtyeelle varta vasten sävellettyä materiaalia niin jazz- kuin folk-vaikuttein sekä muutamia maailmankuuluja hittejä tunnetuilta bändeiltä.

Konsertti-iltana Linnateatterin ravintolassa on tarjolla musiikkijuhlille luotu menu. Pöytävaraukset ja ennakkotilaukset pyydetään tekemään viimeistään kaksi arkipäivää ennen esitystä puhelimitse (02) 232 1215 tai 0400 858 549 tai tai sähköpostitse info@linnateatteri.fi.

Liput molempiin konsertteihin ovat myynnissä Lippupalvelun kaikissa toimipisteissä, Turun musiikkijuhlien omalla lippukassalla Åbo Svenska Teaterin lippukassan yhteydessä (Hansa-kortteli) sekä tuntia ennen ovelta.

Turun musiikkijuhlat järjestetään 6.-15.8.2015.

Viron musiikkia: www.vironmusiikkia.fi

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki, puh. 040 740 6200, liisa.ketomaki@tmj.fi
Kuvat: Estonian Voices: www.estonianvoices.com/promo-materials

Säkenöivä Sibelius – elämäntarina sanoin ja sävelin


Turun musiikkijuhlien ja Turun Kirjamessujen kesän 2015 yhteistyötapahtuma järjestetään Sibelius-museossa perjantaina 7. elokuuta klo 18.00

Kirjailija Juha-Pekka Koskinen ja sellisti Jussi Makkonen keskustelevat säveltäjämestari Jean Sibeliuksen elämästä ja tuotannosta tämän 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Juha-Pekka Koskinen lukee otteita runomitallisesta uutuusteoksestaan Säkenöivä Sibelius.  Jussi Makkonen ja Nazig Azezian ovat esittäneet tarinallista Sibelius -ohjelmaansa viime vuosina Suomessa ja ulkomailla yli 1000 konsertissa noin 300 000 lapselle ja nuorelle. Turun konsertissa he esittävät tammikuussa 2015 julkaistun Jean Sibelius -levyn ohjelmaa ja konsertin aikana kuullaan myös katkelmia Soiva metsä -lasten kuvakirjasta. Soiva metsä -kirjan on kirjoittanut ja kuvittanut Katri Kirkkopelto. Tilaisuuden aluksi Turun musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki ja Turun Kirjamessujen ohjelmapäällikkö Jenni Haukio kertovat tapahtumiensa sisällöistä ja yhteistyöstään.

Turun musiikkijuhlat ja Turun Kirjamessut kiittävät yhteistyöstä Sibelius-museota. Konserttilipun hintaan sisältyy pääsy Sibelius-museon näyttelyyn ”Sydämellisesti Sinun – Jean, Otto & Sibeliusmuseum ”. Näyttely esittelee Jean Sibeliuksen yhteyksiä Turkuun ja Åbo Akademiin. Näyttelyssä kuljetaan hänen Turussa asuneen ja toimineen setänsä Pehr Sibeliuksen ja laulajatar Ida Ekmanin kautta professori Otto Anderssonin tutkimustyöhön ja säveltäjän ihailuun. Näyttely Sydämellisesti Sinun on avoinna 29.1.2015–10.1.2016.

Liput

Liput à 10 € (+ Lippupalvelun palvelumaksu 1,50 €) ovat myynnissä 27.5. klo 9 alkaen Lippupalvelun toimipisteissä kautta maan sekä internetissä.
1.6.2015 alkaen tähän ja muihin Turun musiikkijuhlien tapahtumiin saa lippuja ilman palvelumaksuja Turun musiikkijuhlien lippukassalla Åbo Svenska Teaterilla (Hansa-kortteli, Aurakatu).

Konsertin kesto on noin yksi tunti, ei väliaikaa.

Turun musiikkijuhlat järjestetään 6.-15.8.2015. Koko ohjelma osoitteessa www.tmj.fi
Turun Kirjamessut järjestetään 2.4.10.2015. Ohjelma julkaistaan 1.9. osoitteessa www.kirjamessut.fi

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki, puh. 040 740 6200, liisa.ketomaki@tmj.fi
Ohjelmapäällikkö Jenni Haukio, puh. 02 337 111, jenni.haukio@turunmessukeskus.fi

Turun musiikkijuhlilla kuljetaan Jeanne d’Arcin jalanjäljissä


Turun musiikkijuhlat järjestetään 6.-15.8.2015. Muusikkojen lisäksi musiikkijuhlien ohjelmassa nähdään tänäkin vuonna useita näyttelijöitä. Yksi kiinnostavimmista aivan uusista teatteria ja musiikkia yhdistävistä produktioista on suomalaisten suosikin, näyttelijä-kirjailija Hannu-Pekka Björkmanin ja amerikkalaisen mezzosopraano Kate Lindseyn yhdessä luoma kokonaisuus ”The Trial of Joan of Arc”.

Sunnuntaina 9.8. klo 14 Sigyn-salissa saa ensiesityksensä näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin ja amerikkalaisen mezzosopraano Kate Lindseyn yhdessä luoma konserttikokonaisuus, jossa kuljetaan Ranskan kansallissankari Jeanne d’Arcin jalanjäljissä. Jeanne d’Arc, Orléansin neitsyt, oli 1400-luvulla elänyt nuori nainen ja Ranskan kansallissankari, joka kertoi Ranskan kuninkaalle saaneensa Jumalalta ilmoituksen Ranskan johdattamisesta voittoon sodassa Englantia vastaan. Vuonna 1429 ja vain 17-vuotiaana Jeanne d’Arc johdattikin ranskalaisjoukot voittoon vapauttaen Orléansin kaupungin. Hänet tuomittiin kuitenkin poltettavaksi roviolla vain muutama vuosi myöhemmin.

Jeanne d’Arcin historiallisesta aitoudesta ei ole epäilystä, sillä hänen oikeudenkäyntipöytäkirjansa ovat säilyneet näihin päiviin asti. Kyseiset oikeudenkäyntipöytäkirjat ovat pohjana Turun musiikkijuhlilla kuultavassa konsertissa, jossa Hannu-Pekka Björkman näyttelee oikeudenkäynnin syyttäjää ja Kate Lindsey Jeanne d’Arcia. Tekstin välissä kuullaan ranskalaisia melodioita mm. Faurélta, Messiaeniltä, Satielta, Debussyltä, Poulencilta ja Ravelilta. Pianistina on ensimmäistä kertaa Turun musiikkijuhlilla kuultava pianisti Gary Matthewman.

Näin kertoo Hannu-Pekka Björkman hankkeesta:

“Jeanne d’ Arcin kohtalo tuntuu meistä ehkä hämmentävältä. Mutta tulevat sukupolvet tulevat katsomaan meidän kohtaloitamme samalla tavalla. Läpi ihmetyksen ja epäuskon usvan. Tapahtuiko tuo kaikki todella?”

Esityskieli on englanti. Konsertti tekstitetään suomeksi ja ruotsiksi.

Konsertin kesto: n. 1 h, ei väliaikaa

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki, puh. 040 740 6200 & (02) 262 0814, liisa.ketomaki@tmj.fi

Turun musiikkijuhlien Päätöskonsertin ohjelma on julkaistu


Turun musiikkijuhlat huipentuu Kapulanvaihto-päätöskonserttiin la 15. elokuuta 2015 klo 20 Turun konserttitalossa. Konsertin ohjelmaa on suunniteltu pitkin kevättä yhdessä konsertissa esiintyvien taiteilijoiden kanssa ja ohjelma on nyt valmis.

Jo aiemmin on kerrottu, että Turun musiikkijuhlien päätöskonsertissa tarjoillaan musiikillisia välähdyksiä taiteellisen johtajan, tenori Topi Lehtipuun taiteellisen johtajan kaudelta 2010-2015. Topi on houkutellut mukaan taiteilijaystäviään, joita on kuultu Turun musiikkijuhlien produktioissa aiempina vuosina. Konsertissa esiintyvät Topi Lehtipuun lisäksi sopraano Helena Juntunen, joka muistetaan Hellun hella -konserteista 2010-2013 ja pianisti Antti Siirala, joka on vuosittain Turun musiikkijuhlilla myös mestarikurssiopettajana. Ulkomaan vahvistuksena on Turun Figaron häät -oopperasta tuttu amerikkalaisbaritoni Kevin Greenlaw, jota voi nykyisin kutsua omaksi Suomi-vävyksemme hänen kihlauduttuaan julkisesti sopraano Marjukka Tepposen kanssa Jyväskylä Sinfonian uudenvuoden konsertissa 2014. Yksi odotetuimmista vieraista on myös parhaillaan MTV3-kanavan Tähdet, tähdet -ohjelmassa suursuosioon noussut Waltteri Torikka. Orkesterina on Turun filharmoninen orkesteri, jota johtaa kapellimestari Jaakko Kuusisto.

Star Warsia ja Satumaa-tango

Taiteilijat ovat halunneet esitellä laajasti festivaalin musiikillista repertuaaria. Ensimmäinen puoli konsertista on omistettu ikisuositulle Beethovenin 5. pianokonsertolle (”Keisarikonsertto”), jonka solistina kuullaan Antti Siiralaa. Konsertti alkaa Alkusoitolla Mihail Glinkan oopperasta Ruslan ja Ludmila. Väliajan jälkeen lavan valtaavat elokuva- ja musikaalisävelmät. Päätöskonsertin toisella puoliskolla kuullaan John Williamsin kaikkien tuntema Star Wars -sarja sekä lauluja Cole Porterin Kiss me Kate– ja Monty Pythonin Spamalot -musikaaleista. Waltteri Torikka tulkitsee Tähdet, tähdet -ohjelman tango-jaksosta tutun Unto Monosen säveltämän Satumaa-tangon. Meryl Streepin tähdittämä Into the Woods musikaaliin perustuva fantasiaelokuva pyörii parhaillaan Suomen elokuvateatterissa ja musikaalista tuttu Stephen Sondheimin säveltämä Agony-duetto soi myös Turun konserttitalolla Waltteri Torikan ja Kevin Greenlaw’n tulkitsemana. Konsertin lopussa Topi Lehtipuu siirtää taiteellisen johtajan kapulan Ville Matvejeffille ja konsertti huipentuu Topin ja Villen yhteisnumeroon, jonka sisältö paljastuu yleisölle konsertissa.

Päätöskonsertti: Kapulanvaihto
la 15.8.2015 klo 20 Turun konserttitalossa

M. Glinka: Alkusoitto oopperasta Ruslan ja Ludmila
L. van Beethoven: Pianokonsertti nro 5 “Keisarikonsertto”

väliaika

J. Williams: Star Wars – Main Title
C. Porter: Where Thine That Special Face musikaalista Kiss Me Kate
J. Williams: Star Wars – Princess Leia’s Theme
J. Du Prez – E. Idle – N. Innes: Whatever happened to my part musikaalista Monty Pythonin Spamalot

U. Mononen: Satumaa-tango
K. Chydenius: Tyttö ja tanssiva karhu

J. Williams: Star Wars – The Imperial March
S. Sondheim: Agony-duetto musikaalista Into The Woods
J. Du Prez – E. Idle – N. Innes: The Song That Goes Like This musikaalista Monty Pythonin Spamalot
J. Williams: Star Wars – Throne Room & End Title

Konsertin kesto on noin kaksi tuntia. Konsertissa on väliaika.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki, puh. 040 740 6200 & (02) 262 0814, liisa.ketomaki@tmj.fi

Konsertti on Turku Energian nimikkokonsertti.

Ihanaa – jälleen oopperaa Turussa!


Taikahuilu Åbo Svenska Teaterin päänäyttämöllä

Åbo Svenska Teaterin, Turun filharmonisen orkesterin ja Turun musiikkijuhlien yhteistyö jatkuu tammikuussa 2016 ensi-iltaan tulevalla Mozartin oopperalla Taikahuilu. Taikahuilu on yksi Mozartin suosituimpia oopperoita. Sen sadunomaiset tapahtumapaikat ja roolihenkilöt sekä hurmaava musiikki tekevät siitä teoksen, jota kaikenikäiset katsojat haluavat nähdä aina uudelleen. Tällä kertaa teos sijoitetaan retrofuturistiseen raamiin. Ooppera esitetään Åbo Svenska Teaterin päänäyttämöllä. Suomen vanhimman teatteritalon kauniin salin koko ja loisto mahdollistavat idyllisen kokonaisvaltaisen oopperaelämyksen.

Toteutuksesta vastaa Figaron Häät -oopperasta (2013) tuttu upea kansainvälinen menestystiimi, niin kapellimestarin, ohjaajan, lavastajan, valosuunnittelijan kuin myös osittain roolituksen osalta.

Ville-WaltteriKapellimestarina toimii Ville Matvejeff, joka on juuri valittu TMJ:n taiteelliseksi johtajaksi. Oopperan ohjaa John Ramster ja lavastaa sekä puvustaa Bridget Kimak.
Valaistussuunnittelusta vastaa Jake Wiltshire, apulaiskapellimestarina toimii Marko Autio ja tuottajana Liisa Mattila.

Rooleissa loistavat mm. seuraavat laulajat: Prinssi Taminon roolissa brittiläinen tenori Sam Furness, joka teki juuri loistavan debyytin Lontoon arvostetussa Wigmore Hallissa. Paminaa esittää sopraano Susanna Andersson, joka oli mukana Figaron Häissä. Häntä voi seuraavan kerran kuulla pääsiäisenä Turussa TFO:n Matteus-passiossa. Ylipappi Sarastron roolissa laulaa turkulainen bassolahjakkuus Nicholas Söderlund. Linnustaja Papagenon roolissa on Waltteri Torikka, joka hurmasi Figaron Häissä ja on parhaillaan mukana Tähdet, tähdet -ohjelmassa. Papagenan roolin laulaa Johanna Isokoski ja kaitsijapapin laulaa baritoni Gabriel Suovanen, joka kuuluu oopperamaailman arvostettuihin suomalaisnimiin. Ooppera lauletaan saksaksi ja tekstitetään sekä ruotsiksi että suomeksi.

Esityspäivät

to 28.1. klo 19 (ensi-ilta)
la 30.1. klo 15
ke 3.2. klo 19
pe 5.2. klo 19
la 6.2. klo 15
ti 9.2. klo 19
pe 12.2. klo 19
ti 16.2. klo 19
to 18.2. klo 19
pe 19.2. klo 19

Liput tulevat myyntiin tiistaina 24.3. klo 12. Suurin osa Figaron Häät -oopperan lipuista vuonna 2013 myytiin erittäin nopeasti, varmista siis itsellesi parhaat paikat heti.

Lippujen hinnat
Normaali A/75 € | B/70 € | C/62 €
Ryhmät ja eläkeläiset A/70 € | B/65 € | C/57 €
Opiskelijat A/70 € | B/65 € | C/35 €

Taikahuilun lippuja on saatavilla seuraavissa myyntipisteissä

Åbo Svenska Teaterin lipunmyynti
ti-la klo 12-18
Aurakatu 10, Thalia
Puh. (02) 277 73 77
biljetter@abosvenskateater.fi

Turun konserttitalon myyntipalvelu
ma–pe klo 9–15
Aninkaistenkatu 9
Puh. (02) 262 0333
kulttuuri.myynti@turku.fi

Lippupalvelu
www.lippupalvelu.fi
Puh. 0600 10 800 (1,98€/min+pvm)

» Åbo Svenska Teater
» Turun filharmoninen orkesteri

Taikahuilu yhteistyössä: ÅST, TFO, TMJ

 

 

 

Turun musiikkijuhlat esittää: Chamber Orchestra of Europe & Sakari Oramo


Hommage à Paavo Berglund

Turun musiikkijuhlien kansainvälisten orkestereiden vierailusarja jatkuu, kun vuonna 1981 perustettu Chamber Orchestra of Europe (COE) saapuu Turkuun. BBC:n vuonna 2011 ”maailman parhaimmaksi” julistama kamariorkesteri koostuu eurooppalaisista huippusolisteista. Sibeliuksen sinfonioiden kokonaislevytysten joukossa yksi levytys nousee useissa yhteyksissä ylitse muiden kaikkien aikojen arvostetuimpana kokonaislevytyksenä: Paavo Berglundin (1928–2012) ja Chamber Orchestra of Europen levytys vuodelta 1998. Turun musiikkijuhlat haluaa erityisellä ja tavallisesta poikkeavalla tavalla nostaa Sibelius-juhlavuoden ohjelmaansa sekä samalla kunnioittaa merkittävimmän Sibelius-kapellimestarimme Paavo Berglundin elämäntyötä Sibeliuksen musiikin tärkeimpänä pioneerina ja lähettiläänä maailmalla.

ErityistaAjatus näistä konserteista on syntynyt jo edesmenneen
Paavo Berglundin, Chamber Orchestra of Europen ja
Turun musiikkijuhlien kesken ennen suuren kapellimestarin
poismenoa. Kun minua pyydettiin ottamaan tämä hanke
johtaakseni, olin hyvin otettu ja iloinen. Muistot työskentelystä
COE:n kanssa ovat urani onnellisimpia ja tämä mahdollisuus
syvälliseen sukellukseen Sibeliuksen musiikkiin heidän
kanssaan on todellinen unelmien täyttymys. -Sakari Oramo

COE

Chamber Orchestra of Europen konsertit

→ to 8.8. klo 19 Turun konserttitalo
→ la 8.8. klo 19 Turun konserttitalo

Ville Matvejeffista Turun musiikkijuhlien uusi taiteellinen johtaja


Ville-10-DSC_8938-credit-Tuukka-Järventausta-768x623Turun musiikkijuhlasäätiön hallitus on yksimielisesti valinnut Ville Matvejeffin Turun musiikkijuhlien taiteelliseksi johtajaksi. Musiikkijuhlien nykyinen taiteellinen johtaja tenori Topi Lehtipuu päättää johtajakautensa tämän vuoden festivaalin jälkeen ja siirtyy Helsingin Juhlaviikkojen johtajaksi.

Ville Matvejeff (s. 1986) on tullut tunnetuksi poikkeuksellisen monipuolisena ja laaja-alaisena muusikkona – niin kapellimestarina, säveltäjänä kuin pianistinakin. Matvejeff on viime vuosina saavuttanut menestystä yhtenä Suomen lupaavimmista nuoren polven kapellimestareista. Hän on johtanut säännöllisesti mm. Helsingin kaupunginorkesteria, Turun filharmonista orkesteria, Oulu Sinfoniaa, Tapiola Sinfoniettaa, Suomalaista Barokkiorkesteria, Joensuun kaupunginorkesteria sekä Suomen Kansallisoopperan orkesteria. Kaudella 2012-13 hän työskenteli Malmön Oopperan vakituisena kapellimestarina.

Matvejeff on työskennellyt apulaiskapellimestarin ja korrepetiittorin virassa Tukholman kuninkaallisessa oopperassa sekä assistenttina useissa produktioissa, muun muassa Esa-Pekka Salosen, Leif Segerstamin, Michael Güttlerin ja Piergiorgio Morandin kanssa. Radion sinfoniaorkesterin pianosolistina Ville Matvejeff debytoi 18-vuotiaana Susanna Mälkin johdolla. Vuodesta 2012 alkaen hän on esiintynyt myös sopraano Karita Mattilan pianistipartnerina mm. Hong Kong Arts Festivalilla, Pariisin Salle Pleyelissä ja Théâtre du Chatélet’ssa ja Lontoon Wigmore Hallissa.

Matvejeff voitti Helmi Vesa -pianokilpailun vuonna 2005 ja 3. palkinnon Jyväskylän pianokilpailussa vuonna 2007. Matvejeff on vakiinnuttanut asemansa myös yhtenä sukupolvensa lahjakkaimmista säveltäjistä. Viimeisimpiin sävellysmenestyksiin kuuluu YLE:n tilaama ”Viulukonsertto” ensimmäisenä orkesterikantaesityksenä uudessa Helsingin Musiikkitalossa Petri Aarnion, RSO:n ja Osmo Vänskän esittämänä syyskuussa 2011. Tammikuussa 2014 Matvejeff aloitti Jyväskylä Sinfonian uutena ylikapellimestarina ja maaliskuussa 2015 julkistettiin jatkosopimus, joka ulottuu vuoteen 2019.

”Olemme iloisia ja onnekkaita saadessamme nuoren ja nousevan musiikin moniottelijan taiteelliseksi johtajaksi Turun musiikkijuhlille. Ville Matvejeffilla on nuoresta iästään huolimatta kansainvälistä kokemusta täydentämään musiikkijuhlien osaamista. Olemme tyytyväisiä, että löysimme henkilön, jolla on taiteellisen osaamisen lisäksi myös kokemusta Jyväskylä Sinfonian kaltaisen isohkon kulttuuriorganisaation ohjelmistosuunnitteluun liittyvästä toiminnallisesta ja taloudellisesta puolesta”, sanoo Turun musiikkijuhlasäätiön hallituksen puheenjohtaja Maija Palonheimo.

Ville Matvejeff iloitsee Turun musiikkijuhlien kanssa aloitettavasti yhteistyöstä: ”Olen erittäin ylpeä ja otettu saadessani kunnian aloittaa Turun musiikkijuhlien taiteellisena johtajana. Tämän vuosikymmenen aikana festivaalille rakennettu vahva niin taloudellinen kuin taiteellinenkin pohja luo yhteistyölle erityisen houkuttelevat ja inspiroivat puitteet. Olen erityisen iloinen siitä, että festivaalin taiteellisen johtajuuden myötä voin myös syventää niitä erinomaisia kokemuksia, jotka osakseni ovat karttuneet työskenneltyäni jo vuodesta 2010 lähtien taiteilijana niin Musiikkijuhlien kuin Filharmonisen orkesterin kanssa. ”

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: toiminnanjohtaja Liisa ketomäki, puh. 040 740 6200, liisa.ketomaki@tmj.fi

Lataa lehdistötiedote

Turun musiikkijuhlien 2015 ohjelma julkistettu


TURUN MUSIIKKIJUHLAT 6.-15.8.2015

Turun musiikkijuhlat järjestetään 6.-15.8.  Suomen vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty musiikkifestivaali juhlii tänä vuonna Sibeliuksen 150-vuotisjuhlaa ja teemana on musiikki ja identiteetti.

Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtaja (2010-2015) tenori Topi Lehtipuu on luonut Turun musiikkijuhlien viimeistä kertaa ennen siirtymistään Helsingin Juhlaviikkojen johtajaksi. Monipuolinen ohjelma kattaa lähes 30 konserttia ja tapahtumaa.

Turun musiikkijuhlien merkittävien kansainvälisten orkesterivierailujen sarja jatkuu: kesän 2015 orkesterivieraana on BBC:n ”maailman parhaaksi kamariorkesteriksi” nimeämä Chamber Orchestra of Europe.

Turun musiikkijuhlien kansainvälisten orkestereiden vierailusarja jatkuu, kun vuonna 1981 perustettu Chamber Orchestra of Europe (COE) saapuu Turkuun. Sibeliuksen sinfonioiden kokonaislevytysten joukossa yksi levytys nousee useissa yhteyksissä ylitse muiden kaikkien aikojen arvostetuimpana kokonaislevytyksenä: Paavo Berglundin (1928–2012) ja Chamber Orchestra of Europen levytys vuodelta 1998. Turun musiikkijuhlat haluaa nostaa Sibelius-juhlavuoden ohjelmaansa sekä samalla kunnioittaa merkittävän Sibelius-kapellimestarimme Paavo Berglundin elämäntyötä. Paavo Berglundilla oli selkeä oma näkemyksensä erityisen sävyn löytämisestä Sibeliuksen sinfonioissa, kun orkesterina on kevyempi kokoonpano kuin iso sinfoniaorkesteri.

Chamber Orchestra of Europen konsertteja Turun Konserttitalossa on kaksi: 6.8. (festivaalin avajaiskonsertti) ja 8.8. Orkesteria johtaa BBC:n sinfoniaorkesterin ja Tukholman kuninkaallisen filharmonisen orkesterin ylikapellimestari Sakari Oramo. Ohjelmassa ovat Sibeliuksen sinfoniat 3, 4, 5, 6 ja 7 sekä Luonnotar. Luonnottaressa solistina on sopraano Anu Komsi.

Musiikkijuhlat juhlii Sibeliusta yhteistyössä Turun kaupunginkirjaston kanssa ja Turun kaupunginkirjastossa on 4.-30.8.2015 nähtävillä Pekka Hakon suunnittelema ja tuottama Sibeliuksen maailma –näyttely, jossa Sibeliuksen elämää esitellään 12 teeman kautta: Sibeliuksen maailma – Suosionsa vanki – Lapsuus ja nuoruus – Opiskelijaelämää Helsingissä – Opiskelukaupungit – Taiteilijatoverit Helsingissä – Orkesterimusiikki – Yksinlaulut ja pianomusiikki – Viulukonsertto – Puoliso ja koti – Perhe – Jean Sibelius kotonaan. Turun musiikkijuhlat ja Turun kaupunginkirjasto järjestävät yhteistyössä luentoja ja pieniä musiikkituokioita kirjaston tiloissa Taiteiden yönä 13.8. Lisätiedot TMJ:n ja kirjaston näyttelyyn liittyvistä tapahtumista Turun musiikkijuhlien nettisivuilla.

Jeanne d’Arcin jalanjäljissä Hannu-Pekka Björkmanin matkassa

Sunnuntaina 9.8. klo 14 Sigyn-salissa kuljetaan Jeanne d’Arcin jalanjäjissä. Jeanne d’Arcin tarinasta innoituksensa saava konsertti on suomalaisten suosikkinäyttelijän, Hannu-Pekka Björkmanin ja upeaäänisen amerikkalaisen mezzosopraano Kate Lindseyn yhteisesti luoma kokonaisuus, jossa teksti ja musiikki vuorottelevat. Kate Lindsey on tämän hetken kirkkaimpia nuoria oopperataivaan tähtiä. Kate Lindseyn rinnalla ensimmäistä kertaa Turun musiikkijuhlilla esiintyy myös pianisti Gary Matthewman, jonka säännöllisiin resitaalikumppaneihin kuuluvat mm. Dame Kiri Te Kanawa, Sir Thomas Allen ja Mark Padmore.

Eläköön virolainen musiikki

Turun musiikkijuhlat ja Viron suurlähetystö järjestävät yhteistyössä kaksi konserttia virolaisen musiikin juhlavuoden kunniaksi. Ma 10.8. klo 18 Sigyn-salissa kuullaan Viron lahjakkaimmista nuorista sellisteistä koostuvaa Estonian Cello Ensembleä, jonka jäseniä ovat Johannes Välja, Tehodor Sink, Villu vihermäe, Maarit Kangron, Marius Järvi ja Andreas Lend). Tiistaina 11.8. klo 18 Linnateatterin ravintolassa lavalle nousee Estonian Voices –a cappella –yhtye, joka esittää jazz,- folk- ja pop-vaikutteista musiikkia – enimmäkseen omia sävellyksiään ja sovituksiaan, mutta myös tunnettuja maailmanlaajuisia hittejä. Muun muassa Peder Karlsson The Real Groupista ja Britt Quentin M-Pact:sta ovat huomioineet Estonian Voices -yhtyeen ainutlaatuisen tyylin ja soundin.

Eri taiteilijasukupolvien kohtaamiset ja monikulttuurisuus muodostavat suosittujen kotikonserttien rungon

Vuonna 2012 ensimmäistä kertaa esitellyt kotikonsertit ovat olleet yleisömenestys, joka saa jatkoa tänä kesänä.

Pe 7.8. klo 18 Musiikkia Villa Marjaniemessä 

Sopraano Soile Isokosken ja pianisti Ilkka Paanasen mestarikurssin oppilaat esiintyvät mestarikurssin loppukonsertissa Marjaniemen historiallisessa kartanossa upeassa Ruissalossa. Pianisteina ovat Nuorten pianoakatemian oppilaat. Nuorten pianoakatemia on koulu- ja lukioikäisille erityislahjakkaille pianisteille suunnattu maksuton lisäkoulutus. Tavoitteena on nuorten pianistien valmiuksien monipuolinen kehittäminen tavalla, jota Suomessa ei ole aiemmin ollut tarjolla pianisteille. Opiskelu koostuu viidestä vuosittaisesta valmennusperiodista, joiden aikana nuoret soittajat saavat soolo-opetuksen lisäksi mm. harjoittelutaitojen, prima vista -soiton, yhteismusisoinnin ja esiintymistaitojen valmennusta. Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2013 100 000 euron apurahan Nuorten pianoakatemian perustamiselle. Konsertin alussa tenori Topi Lehtipuu ja Soile Isokoski vaihtavat ajatuksia laulajan työstä ja laulutaiteesta. Marjaniemen kartanon idyllissä kuulija pääsee kokemaan tilan kodinomaisuuden sekä taiteilijasukupolvien kohtaamisen. Kartanossa on mahdollisuus ruokailla konsertin yhteydessä.

La 15.8. klo 13 Arkkipiispan kotikonsertti

Arkkipiispa Kari ja rouva Mäkinen avaavat jälleen kotinsa ovet Turun musiikkijuhlien konsertissa, jossa esiintyvät äiti ja poika eli pianisti Valeria Resjan ja nuori viulistilahjakkuus Adrian Ibañez-Resjan.  Konsertissa pohditaan taiteilijan identiteetin muodostumista sekä toisaalta rikastavaa monikulttuurisuutta. Ohjelma: Sibelius, Tšaikovski, Bartok, Sarasate, Englund.

Marzi Nyman ja Maria Ylipää Taiteiden yönä katedraalissa

Turun Taiteiden yönä torstaina 13.8. klo 23 kohtaavat Turun musiikkijuhlien perinteisessä Kynttilänvalokonsertissa kaksi huippumuusikkoa eli näyttelijä Maria Ylipää (laulu) ja Marzi Nyman (koskettimet, kitara) Ohjelmassa kuullaan kauniita melodioita mm. Kristina från Duvemåla –musikaalista, jonka pääroolissa Maria hurmaa parhaillaan Göteborgin oopperassa.

Bachin iltapäiväperhoset

Bachin iltapäiväperhoset -konserttisarja järjestetään perinteiseen tapaan Turun Tuomiokirkossa 10.-12.8. Tänä vuonna konserteissa kuullaan musiikkia ja puhetta yhdistäviä konsertteja. 10.8. konsertissa Ensemble Vida -kuoro esittää konsertin, jonka puhujana on Åbo Svenska Teaterin taiteellinen johtaja Dick Holmström. Kuoroa johtaa Martin Segerstråle. 11.8. konsertissa kuullaan Turun XII sellokilpailun voittanutta sellisti Senja Rummukaista, joka on suunnitellut konsertin yhdessä runoilija Aura Nurmen kanssa. 12.8. Turun musiikkijuhlat juhlistaa 80–vuotiasta säveltäjämestaria, kun säveltäjä Aulis Sallinen ja Naantalin musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, sellisti Arto Noras astuvat yhdessä yleisön eteen.

Linnateatterin ravintolassa suomalaisia sävelmiä ja ranskalaista tunnelmaa

Tänä kesänä suositussa Linnateatterin ravintolassa esiintyy iki-ihana monilahjakkuus, näyttelijä-muusikko Irina Björklund yhtyeensä kanssa. Irina Björklundin neljäs albumi on koottu ranskaksi lauletuista suomalaisista elokuvalauluista, kulturelleista iskelmistä ja nuoremman polven rock/pop-valiokappaleista. La vie est une fête (Elämä on juhla) -konsertit järjestetään torstaina 13.8. klo 19 ja perjantaina 14.8. klo 19.

Lapsillekin vain parasta – Satu Sopasen tuttiorkesteri
Satu Sopanen & Tuttiorkesteri laulattavat ja liikuttavat lapsia jälleen lauantaina 8.8. klo 15.00 Seikkailupuiston Helmiteltassa. Musiikkijuhlilla kuullaan Matka maailman ympäri –konsertti!

Festivaalin huipentaa päätöskonsertti Kapulanvaihto

Turun musiikkijuhlin päätöskonsertissa tarjoillaan musiikillisia välähdyksiä Topin taiteellisen johtajan kaudelta 2010-2014 sekä Topin ja musiikkijuhlien uuden taiteellisen johtajan, kapellimestari Ville Matvejeffin yhteisesiintyminen. Konsertin solisteina mm. Hellun hellan -konserttien (TMJ 2010-2013) sopraano Helena Juntunen, pianisti Antti Siirala, joka tulkitsee konsertin alkupuolella Beethovenin 5. pianokonserton, Figarossa ihastuttaneet baritonit Kevin Greenlaw ja Waltteri Torikka (MTV3 Tähdet, tähdet 2015)… ja muita vuosina 2010–2014 Turun musiikkijuhlilla vierailleita taiteilijoita! Orkesterina on Turun filharmoninen orkesteri, jota johtaa Jaakko Kuusisto.

St. Paulin katedraalin urkuri Tuomiokirkossa ja jazzia Claes Anderssonin runoihin

Tiistaina 11.8. klo 20 esiintyy Tuomiokirkon iltamusiikissa Lontoon St. Paulin katedraalin urkuri Simon Johnson, joka on soittanut jokaisessa merkittävässä kansallisessa katedraalissa järjestetyssä tapahtumassa, mm. Margaret Thatcherin hautajaisissa. Lauantaina 8.8. klo 20 kuullaan Ruissalon telakalla jazzia. Niklas Winter Quartet feat. Emma Salokoski esittävät Jazz på finlandssvenska -konsertissa Winterin säveltämää ja sovittamaa jazzmusiikkia Claes Anderssonin runoihin.

Konserttisarjat Taidemuseossa

Turun musiikkijuhlien mestarikurssioppilaat esiintyvät Turun taidemuseon Lounaskonserteissa keskiviikosta lauantaihin 13.–15.8. Suosituissa konserteissa kuullaan tänä vuonna esiintymisiä Antti Siiralan, Erkki Lahesmaan ja Alexander Vinnitskin mestarikurssioppilailta. Sisäänpääsy museolipulla.

Yhteistyö kirjamessujen kanssa jatkuu

Suomen vanhin kirjamessutapahtuma, Turun kansainväliset Kirjamessut sekä Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut musiikkifestivaali, Turun Musiikkijuhlat aloittivat vuonna 2013 poikkitaiteellisen yhteistyön. Elokuun 2015 yhteisistä tapahtumista elokuun musiikkijuhlilla sekä lokakuun 2015 tapahtumista kirjamessuilla kerrotaan lisää toukokuussa 2015.

Kirjan vuosi sekä Sibeliuksen 150-vuotisjuhla tulevat teemoina näkymään kummassakin tapahtumassa.

Tiede ja musiikki yhdistyvät

Turun musiikkijuhlat on jälleen mukana järjestämässä tiedettä ja taidetta yhdistävää Aboagora-symposiumia. Symposiumin teemana on tänä vuonna ”Precious Moments, Extreme Events”. Turun yliopiston kulttuurihistorian laitoksen ja Åbo Akademin Donner-instituutin kanssa yhteistyössä järjestetyn symposiumin ohjelmassa on mm. kaikille avoimia Agora-luentoja Sibelius-museossa. Lisätiedot Aboagoran aikatauluista ja puhujista osoitteessa www.aboagora.fi

Lipunmyynti

Lipunmyynti kaikkiin Turun musiikkijuhlien tapahtumiin alkaa tiistaina 10.3. klo 9. Lippuja myy Lippupalvelu.

 

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt

Toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki, puh. 040 740 6200 & (02) 262 0814, sähköposti liisa.ketomaki@tmj.fi

Kuvatiedustelut

Taina Koskinen, puh. 040 657 3457 & (02) 262 0812, sähköposti taina.koskinen@tmj.fi

Lataa lehdistötiedote

Turun musiikkijuhlilla menestyksekäs vuosi 2014


Eilen päättyneet 55. kerran järjestetyt Turun musiikkijuhlat ylsi kävijätavoitteeseensa ja teki 2000-­‐luvun toiseksi parhaan tuloksen useita kansainvälisiä huippuvieraita tarjonneella ohjelmallaan.

Lauantaina päättyneet Turun musiikkijuhlat ylsi kävijä- ja lipunmyyntitavoitteeseensa: kuusitoista päivää kestäneellä festivaalilla oli noin 20 000 kävijää, mikä on saman verran kuin edellisenä vuonna. Rakkauteen viittaavan MARS, VENUS & CO –teeman ympärille rakennetun ohjelman puitteissa kuultiin yli 30 konserttia ja tapahtumaa, joiden joukossa oli myös lukuisia pienimuotoisempia ilmaistapahtumia.
Lipunmyynti sujui odotusten mukaisesti ja festivaali teki 2000-luvun toiseksi parhaan lipunmyyntituloksen, vaikka jäikin hieman viime vuoden ennätyksestä.

”Olemme erittäin tyytyväisiä tämän kesän tulokseen. Yleisö löysi hyvin konsertteihimme ja olemme saaneet innostunutta palautetta ohjelmastamme niin perinteisten taidemusiikkikonserttien kuin uusien avausten johdosta. Esimerkiksi Turun kirjamessujen kanssa toteutetut keskustelutilaisuudet kiinnostivat ja jazzin ja kevyemmän musiikin puolelle menevät konsertit otettiin hyvin vastaan osana ohjelmakokonaisuutta, ” sanoo toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki.

Ensi vuonna Turun musiikkijuhlia vietetään 6.-15.8.2015. Ohjelma julkaistaan kokonaisuudessaan helmikuussa 2015.

Lataa lehdistötiedote PDF (fi/sv)

Turun musiikkijuhlat 2014 alkaa!


Huomenna alkavat Turun musiikkijuhlat jatkuvat aina 23.8. asti. Suomen vanhimman yhtäjaksoisesti järjestetyn musiikkifestivaalin teemana on tänä vuonna rakkauteen viittaava ”Mars, Venus & Co.”. Rakkauden teemaa eri näkökulmista tarkastellaan yli 30 konsertissa.

Avajaisten lehdistötilaisuudessa nähtiin tänään myös katkelma Tiina Lindforsin Turun musiikkijuhlilla ensi-iltansa saavasta Julia & Julia baletista, jossa Shakespearen klassisen tragedian pääosissa nähdään kaksi naistanssijaa.

TMJ_Pressi_1

Käy katsomassa koko konserttitarjonta ohjelmasivulta.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki, puh: 040 740 6200 & 02-2620814, sähköposti liisa.ketomaki@tmj.fi

Lataa lehdistötiedote (FI/SV)

Lataa kuvat lehdistötilaisuudesta

Mezzosopraano Kate Lindseyn esiintyminen Turun musiikkijuhlilla siirtyy vuoteen 2015


Amerikkalaisen mezzosopraano Kate Lindseyn, ranskalaisen kapellimestari Jérémie Rhorerin ja Turun filharmonisen orkesterin konsertti Rakkauden ja kuoleman kirkastus 20.8.2014 klo 19.30 Turun Konserttitalolla peruutetaan tuotannollisista syistä. Kaikkien esiintyjien kanssa on sovittu esiintymisestä vuoden 2015 musiikkijuhlilla.

Kaikki lippunsa jo ostaneet voivat palauttaa lippunsa mihin tahansa Lippupalvelun toimipisteeseen (ei R-kioskit) tai Turun musiikkijuhlien omalle lippukassalle Åbo Svenska Teaterissa. Turun musiikkijuhlien omalla lippukassalla lipunostajalla on myös oikeus siirtää lippu johonkin toiseen Turun musiikkijuhlien konserttiin.

Turun musiikkijuhlia vietetään 8.-23. elokuuta rakkauteen viittaavalla teemalla ”Mars, Venus & Co.” Festivaalin varaslähtökonsertti järjestetään tämän viikon perjantaina, kun saksalainen huipputenori Jonas Kaufmann esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa. Konsertissa Kaufmannin kanssa esiintyy Jyväskylä Sinfonia kapellimestarinaan Jochen Rieder ja ohjelmassa on rakastetuimpia ooppera-aarioita Kaufmannin keskeisestä repertuaarista. Konsertti on loppuunmyyty.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki, puh: 040 740 6200 & 02-2620814, sähköposti liisa.ketomaki@tmj.fi

Lataa lehdistötiedote

Turun musiikkijuhlat ja DBTL yhdistävät voimansa


turun-musiikkijuhlat-ja-dbtl

Turun musiikkijuhlat ja DBTL -kaupunkifestivaali aloittavat kumppanuuden tulevana keväänä sisällöllisen yhteistyön, markkinoinnin, mainonnan ja yhteisproduktioiden muodossa. Kumppanuudesta tulee monivuotinen ja kumpikin osapuoli on myös innostunut yhteistyön laajentamisesta.

Turun musiikkijuhlat ja DBTL ovat valtakunnallisesti tärkeitä tapahtumia. Molemmat ovat myös omassa genressään Suomen vanhimpia festivaaleja. ”DBTL on yksi Suomen kesän merkittävimmistä festivaaleista ja Turun musiikkijuhlat on todella ylpeä voidessaan aloittaa yhteistyön toisen vahvan turkulaisen toimijan kanssa”, Turun musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki toteaa.

”Molemmilla osapuolilla on annettavaa toisilleen, vaikka tapahtumat ovatkin erilaisia. Olen aina arvostanut Turun musiikkijuhlien tekemää hienoa työtä ja olen vaikuttunut siitä kuinka siellä toteutetaan ainutlaatuisia elämyksiä kävijöille”, DBTL:n Pasi Tammisen sanoo.

”Molemmissa tapahtumissa yleisö on osittain samaa. Onkin hyvin kiintoisaa etsiä yhdistäviä rajapintoja ja rikkoa erilaisia musiikkityylien välisiä raja-aitoja. Tällä tavoin pyritään tarjoamaan entistä mielenkiintoisempia musiikkielämyksiä molemmille yleisöille”, Ketomäki ja Tamminen tuumaavat.

Turun kesässä on paljon loistavia tapahtumia, joilla on vakiintuneet ajankohdat ja yleisönsä ja Turun musiikkijuhlat ja DBTL ovatkin huomanneet tarvitsevansa toisiaan. Yhdessä mahdollisuudet valtakunnalliseen ja paikalliseen markkinointiin ovat paremmat ja osapuolet pystyvät myös hyödyntämään toistensa yhteistyökumppaneita. Yhteistyö mahdollistaa yhä upeampien ja suurempien produktioiden tuottamisen sekä laajemman kansallisen näkyvyyden saavuttamisen. Lisäksi tapahtumat sopivat myös aikataulullisesti hyvin yhteen.

Jo ensi kesänä nähdään ensimmäinen yhteistuotanto Turun Taiteiden yönä. Kynttilänvalokonsertissa 14.8.2014 klo 23 Turun Tuomiokirkossa esiintyy Indica akustisesti. Indica on vuonna 2001 perustettu suomalainen mystisromanttista musiikkia soittava pop rock -yhtye. Platinaa ja kultaa aikaisemmilla levyillään myynyt yhtye julkaisee tammikuussa 2014 samaan aikaan suomen- ja englanninkieliset levyt Akvaario ja Shine. Lippuja on saatavilla Lippupalvelusta ja lipunmyynti alkaa torstaina 23.1. klo 11.

Lisätietoja:

Pasi Tamminen 0400 860 446, pasi@happening.fi

Liisa Ketomäki 040 740 6200, liisa.ketomaki@tmj.fi

 

www.tmj.fi

www.dbtl.fi

Kuvia Indicasta: http://suomenmusiikki.fi/

Saksalainen huipputenori Jonas Kaufmann Turun musiikkijuhlille!


Jonas Kaufmann

Jonas Kaufmann

Turun musiikkijuhlat on erittäin ylpeä voidessaan toivottaa tervetulleeksi huipputenori Jonas Kaufmannin, joka tekee kauan odotetun Suomen-debyyttinsä Turun musiikkijuhlien Varaslähtö-konsertissa perjantaina 11.7.2014 klo 19 Turun Konserttitalossa. Konsertissa kuullaan rakastetuimpia ooppera-aarioita ja orkesterina toimii Jyväskylä Sinfonia, jota johtaa maestro Jochen Rieder.

”Olemme äärettömän iloisia voidessamme tarjota tämän ainutlaatuisen elämyksen yleisöllemme”, kertoo Turun musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki. ”Neuvotteluja konsertista on käyty yli vuosi. Turun musiikkijuhlien maine kansainvälisesti on nousussa ja aiemmat laulajavierailut, kuten tenori Rolando Villazónin ja sopraano Natalie Dessayn vierailut 2012 ja 2013 ovat varmasti omalta osaltaan lisänneet festivaalimme houkuttelevuutta.”

Liput konserttiin tulevat myyntiin maanantaina 20.1.2014 klo 11 alkaen Lippupalvelun myyntipisteissä kautta maan. Turun musiikkijuhlien kesän 2014 koko ohjelmisto julkistetaan 6.2.2014.

***

Aulis Sallisen kantaesitys Preludes and Fugues Turun sijaan Hämeenlinnassa 2.2.2014

Turun musiikkijuhlien seuraava konsertti on Katedraali soi! –kirkkomusiikkiviikon avajaiskonsertti Turun Tuomiokirkossa maanantaina 3.2.2014 klo 19. Konsertti järjestetään yhteistyössä Turun tuomiokirkkoseurakunnan kanssa. Konsertissa esiintyvät bassobaritoni Juha Uusitalo ja urkutaiteilija Ilpo Laspas. Ohjelma koostuu Lisztin, Wagnerin, Erkkilän, Kuulan, Sibeliuksen, Merikannen ja Kokkosen teoksista.

Ennakkotiedoista poiketen konsertissa ei esiinny urkutaiteilija Kalevi Kiviniemi ja Aulis Sallisen teos Preludes and Fugues uruille siirtyy Turun musiikkijuhlien konsertista Hämeenlinnaan Sibelius Celebrations –festivaalin konserttiin sunnuntaina 2.2.2014 klo 15 Hämeenlinnan kirkossa. Lisätiedot Hämeenlinnan konsertista: http://www.sib.fi/kirkossa-kajahtaa/

 

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt

Toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki, puh: 040 740 6200 & 02-2620814, sähköposti liisa.ketomaki@tmj.fi

Turun musiikkijuhlat ja Katedraali Soi! 2014


Juha-Uusitalo

Turun musiikkijuhlat järjestää toisen kerran Katedraali soi – festivaalin avajaiskonsertin yhteistyössä Turun Tuomiokirkkoseurakunnan kanssa

Bassobaritoni Juha Uusitalo ja urkutaiteilija Ilpo Laspas esittävät Turun musiikkijuhlien konsertissa maanantaina 3.2.2014 klo 19.00 Turun Tuomiokirkossa Sallista, Wagneria ja Lisztiä yhdistelevän ohjelman.

Juha Uusitalo on yksi Suomen menestyneimmistä ja suosituimmista oopperalaulajista. Hän esiintyy säännöllisesti maailman huippukapellimestareiden kanssa. Heistä mainittakoon mm. Sakari Oramo, Daniel Barenboim, James Levine, Zubin Mehta, Michael Tilson Thomas ja Franz Welser-Möst. Tulevina vuosina Juha Uusitalon kalenteri täyttyy paljolti Wagnerin oopperoista ja Wagnerin aarioita kuullaan helmikuussa myös Turussa yhdessä Ilpo Laspaksen kanssa pidettävässä konsertissa.

Ohjelma:

Liszt: Heroischer Marsch in ungarischem Stil, S231 (urkusoolo)

Richard Wagner: Hollantilaisen monologi (oopperasta Lentävä Hollantilainen) “Die frist ist um”

Liszt: Waldesrauschen (Konzert-Etüde), S145 (urkusoolo)

Vesa Erkkilä: Siinä on rakkaus (Juha a cappella)

Toivo Kuula: Yö

Jean Sibelius: Ristilukki

Oskari Merikanto: Laatokka

Joonas Kokkonen: Lux Aeterna (urkusoolo)

Richard Wagner: Wotanin jäähyväiset (oopperasta Valkyyria) “Leb wohl, du kühnes, herrliches Kind”

Lipunmyynti Juha Uusitalon ja Ilpo Laspaksen konserttiin alkaa keskiviikkona 20.11.2013 klo 9.00.

zp8497586rq

Intialaistähti Shashank ja META4 Sigyn-salissa pe 9.8.!


Eero Hämeenniemen uusi teos ”Priya” pe 9.8.2013 klo 19 Sigyn-salissa

Oletko koskaan miettinyt, miltä intialainen taidemusiikki kuulostaa? Nyt sinulla on loistava tilaisuus tulla kuuntelemaan kahta alansa kansainvälistä huippumuusikkoa, Shashank Subramaniamia ja Sai Giridharia, jotka nousevat yhteiselle musiikilliselle sillalle suomalaisen META4-jousikvartetin kanssa. Jousikvartetissa soittavat Minna Pensola ja Antti Tikkanen (viulu), Atte Kilpeläinen (alttoviulu) ja Tomas Djupsjöbacka (sello).

Turun musiikkijuhlien ja saksalaisen Audi Sommerkonzerten Eero Hämeeniemeltä tilaama teos saa Pohjoismaiden kantaesityksensä tässä konsertissa. Konsertissa kuullaan lisäksi Bartokin jousikvartetto nro 5 ja perinteistä intialaista karnaattista musiikkia Shashank Subramaniamin ja Sai Giridharin tulkitsemana.

Koko kesän 2013 ohjelma tarkkoine aikataulutietoineen löytyy osoitteesta www.tmj.fi

Lipunmyynti

Kaikkiin konsertteihin on vielä hyvin tilaa ja ovelta on mahdollisuus saada lippuja. Lippuja saa Lippupalvelun myyntipisteistä kautta maan, Åbo Svenska Teaterin lippukassalta kauppakeskus Hansassa (Aurakatu 10) ma–pe klo 12–18 sekä konserttipaikoilta tuntia ennen konsertin alkua.

Mariinski/Gergijev-konsertteihin vielä hyvin tilaa!


Valeri Gergijev ja Pietarin Mariinski-orkesteri saapuvat Turkuun 5.-6.8. Kumpaankin konserttiin on vielä hyvin tilaa ja voit ostaa lippusi ovelta tuntia ennen konserttia!

Avajaiskonsertti 5.8. klo 19.30

Turun musiikkijuhlien avajaiskonsertissa 5. elokuuta kuullaan musiikkijuhlien entistä taiteellista johtajaa, pianisti Olli Mustosta yhdessä Pietarin Mariinski-teatterin orkesterin ja suuren Turun ystävän, huippukapellimestari Valeri Gergijevin johdolla. Ohjelmassa kuullaan Sibeliuksen Tuonelan joutsen, Shchedrinin Pianokonsertto nro 4 sekä Tshaikovskin 6. sinfonia, lisänimellä Pateettinen.

200 years of Verdi and Wagner 6.8. klo 19.30

6. elokuuta kuultava toinen Valeri Gergijevin johtama Mariinski-orkesterin konsertti juhlistaa Verdin ja Wagnerin 200-vuotisjuhlavuotta. Konsertissa kuullaan musiikkia Verdin oopperoista Kohtalon voima, Macbeth, Don Carlos, Otello, Naamiohuvit sekä Wagnerin oopperoista Lohengrin, Lentävä hollantilainen, Tannhäuser ja Valkyyria. Solisteina ovat Mariinski-teatterin oopperasolistit ja kansainvälistä uraa tekevät Larisa Gogolevskaja, Alexei Markov ja Jevgeni Nikitin.
best antivirus software for windows 7

Kumpikin Mariinski-konserteista juhlistaa samalla Pietarin ja Turun kaupunkien ystävyyden 60-vuotisjuhlavuotta.

Koko kesän 2013 ohjelma tarkkoine aikataulutietoineen löytyy osoitteesta www.tmj.fi

Lipunmyynti

Kaikkiin konsertteihin on vielä hyvin tilaa ja ovelta on mahdollisuus saada lippuja. Lippuja saa Lippupalvelun myyntipisteistä kautta maan, Åbo Svenska Teaterin lippukassalta kauppakeskus Hansassa (Aurakatu 10) ma–pe klo 12–18 sekä konserttipaikoilta tuntia ennen konsertin alkua.

zp8497586rq

Apocalyptican Kivilaakso ja Sirén värittämään Taiteiden yön tunnelmaa 15.8.


Turun musiikkijuhlat järjestää Taiteiden yönä jo perinteeksi muodostuneen Kynttilänvalokonsertin Turun Tuomiokirkossa torstaina 15.8.2013 klo 23.

Tänä vuonna, festivaalin teeman hengessä, rakennetaan siltaa eri musiikkityylien välillä. Tunnelmallisessa, vain kynttilöin valaistussa Turun Tuomiokirkossa Apocalypticasta tuttu turkulaistunut sellovirtuoosi Perttu Kivilaakso tulkitsee niin omia sävellyksiään, sovituksia tunnetuista suomalaisista melodioista sekä Händelin ja Verdin teoksia.

Mukana on myös Kivilaakson bändikaveri Apocalypticasta, rytmimusiikin monitaituri Mikko Sirén. Sirén soitti ennen Apocalypticaa mm. Ultra Bran, Megaphonen ja Kengurumeiningin riveissä. Lisäksi hän on kiertänyt mm. Daruden, saksalaisen Emigrant-yhtyeen,  Cheekin ja Kaija Koon kanssa. Konemusiikki on lähellä hänen sydäntään: hän on ohjelmoinut musiikkia Apocalypticalle, mainoksiin sekä mm. M. A. G Playstation -peliin.

Kivilaakso/Sirén-duo yhdistää tunnelmallista sellomusiikkia maagisiin tietokoneella luotuihin taustamaailmoihin.

Duon rinnalla melodioita tulkitsemassa on yksi tämän hetken merkittävimmistä suomalaisista mezzosopraanoista, Virpi Räisänen.

”Tervetuloa kanssani lumoutumaan musiikin kauneudesta. Kuulemme ohjelmassa Händelin ja Verdin kaltaisia neroja sekä uusimpina omia kauneimpia kappaleitani joita olen tehnyt Apocalypticalle tai muihin yhteyksiin. Tiedossa on myös ensiesitys uudesta laulusta sellolle ja mezzosopraanolle”, kertoo Perttu Kivilaakso.

Liput ovat myynnissä Lippupalvelun toimipisteissä kautta maan.

Lisätietoja:

Liisa Ketomäki, toiminnanjohtaja

02-2620814, 040 740 6200

liisa.ketomaki@tmj.fi

www.tmj.fi

 

zp8497586rq

TURUN KIRJAMESSUT JA TURUN MUSIIKKIJUHLAT POIKKITAITEELLISEEN YHTEISTYÖHÖN




TURUN KIRJAMESSUT JA TURUN MUSIIKKIJUHLAT POIKKITAITEELLISEEN YHTEISTYÖHÖN

Iltapäivä kirjalle ja musiikille –klubitapahtumassa Helsingissä 20. huhtikuuta JOHN IRVING, 
 

pre-concert talk –keskustelutilaisuudessa Turussa  10. elokuuta DONNA LEON

Suomen vanhin kirjamessutapahtuma, Turun kansainväliset Kirjamessut sekä Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut musiikkifestivaali, Turun Musiikkijuhlat aloittavat vuonna 2013 yhteistyön.

Yhteistyön tarkoituksena on tuottaa molempiin tapahtumiin poikkitaiteellisia sisältöjä ja samalla edistää tapahtumien valtakunnallista tunnettuutta, kertoo Turun kansainvälisten Kirjamessujen ohjelmapäällikkö Jenni Haukio.

Iltapäivä kirjalle ja musiikille -yleisötapahtuma huhtikuussa Helsingissä

Yhteistyö käynnistyy poikkitaiteellisella kulttuuriklubitapahtumalla Helsingissä. Iltapäivä kirjalle ja musiikille –klubi järjestetään lauantaina 20.4.2013 klo 14.30-16.30 Kämpin Kansallissalissa (Aleksanterinkatu 44).  Tapahtuma on yleisölle avoin ja maksuton.  Yhteistyökumppanina Iltapäivä kirjalle ja musiikille –klubissa on  lisäksi turkulainen kirjankustantamo Savukeidas Kustannus.

Klubitapahtumaan saapuu haastateltavaksi yksi tunnetuimmista amerikkalaisista nykykirjailijoista, rakastettu kertoja John Irving (Tammi). Turun kansainvälisten Kirjamessujen 2013 teemamaa on Yhdysvallat, ja tänä vuonna Kirjamessut tuovat esille erityisesti amerikkalaista kirjallisuutta.

Klubin ohjelmaan kuuluu myös musiikkia kotimaisilta huippuesiintyjiltä.  Iltapäivä kirjalle ja musiikille –klubin musiikkiesityksistä vastaavat sopraano Helena Juntunen ja pianisti Jukka Nykänen. 

Savukeidas Kustannuksesta klubilla esiintyvät kotimaisen kirjakevään mielenkiintoiset nimet. Esseisti Antti Nyléniä ja Yksikerroksinen Amerikka  -teoksen kääntäjä Mika Rassia haastattelee kustantaja Ville Hytönen.  Runoilijat Mikko Myllylahti ja Katariina Vuorinen lukevat runojaan.

Tapahtumaan on vapaa pääsy ja tila täytetään saapumisjärjestyksessä. Lämpimästi tervetuloa!

Elokuussa huippukirjailijat keskustelevat konserttilavalla

Turun Kirjamessujen ja Turun Musiikkijuhlien yhteistyö jatkuu elokuussa 10.8.2013 Turun Musiikkijuhlien aikana järjestettävässä pre-concert talk  –tapahtumassa, jossa keskustelevat kirjailijat Donna Leon (Yhdysvallat / Italia) ja Anna Kortelainen. Turun Konserttitalolla järjestettävä kirjailijakeskustelu edeltää Musiikkijuhlien konserttia 10.8., jossa Donna Leon esiintyy yhdessä venetsialaisen barokkiorkesteri Il Pomo d'Oron kanssa. Sama konsertti on kuultavissa myös 8.8. (ei pre-concert talkia).

Turun Musiikkijuhlat järjestetään tänä vuonna 5. –17.8. ja Turun kansainväliset Kirjamessut 4. –6.10. Lisätietoja Musiikkijuhlien ohjelmasta: www.tmj.fi . Kirjamessujen ohjelma julkaistaan myöhemmin syksyllä: www.kirjamessut.fi .

Iltapäivä kirjalle ja musiikille –klubi

Lauantaina 20.4.2013 klo 14.30-16.30

KÄMP Kansallissali 
Aleksanterinkatu 44 A, 2.krs.
00100 Helsinki

Lisätiedot

klubitapahtumasta sekä Turun Kirjamessujen ja Turun Musiikkijuhlien yhteistyöstä:

Turun kansainväliset Kirjamessut
ohjelmapäällikkö Jenni Haukio, puh. (09) 66 11 33, jenni.haukio@turunmessukeskus.fi

Turun Musiikkijuhlat

toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki, puh. 040 740 6200, liisa.ketomaki@tmj.fi
professional essay writers

zp8497586rq
zp8497586rq

Donna Leonin & Il Pomo d’Oron Souffle d’espoirista lisäesitys 8.8.2013


Turun musiikkijuhlilla ensi kesänä elokuun 10. päivä nähtävä esitys on noussut huimaan suosioon. Valtaisan kysynnän vuoksi Turun musiikkijuhlat järjestääkin Souffle d’espoirista lisäesityksen torstaina 8.8. klo 19. Liput myynnissä Lippupalvelussa!

Turun musiikkijuhlat järjestetään ensi kesänä 5.-17. elokuuta. Suomen vanhimman yhtäjaksoisesti järjestetyn musiikkifestivaalin teemana on tänä vuonna SILLALLA, maailmojen, taiteenlajien ja tunteiden kiehtovassa välitilassa. Teemaa pohditaan lähes 40 konsertissa.

Lipunmyynti 

Turun musiikkijuhlien lippuja koko Suomessa myy Lippupalvelu. Lippuja voi tiedustella myös suoraan Turun musiikkijuhlien toimistosta, puh. 02-262 0812.

Lisätietoja

Toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki

puh: 040 740 6200 & 02-2620814

sähköposti: liisa.ketomaki@tmj.fi

zp8497586rq
zp8497586rq

Turun musiikkijuhlien lipunmyynti ennätysvauhdissa – Jorma Hynnisen tähdittämästä Akselista lisäesitys 11.8.2013



Jo 50% lipunmyyntitavoitteesta saavutettu 

Elokuussa järjestettävien Turun musiikkijuhlien lipunmyynti on ollut tänä vuonna poikkeuksellisen vilkasta. ”Julkaisimme koko ohjelmamme vasta hieman yli kuukausi sitten, ja tällä hetkellä lippuja on myyty ja varattu jo yli 50 % koko lipunmyyntitavoitteestamme. Kysyntä on ollut yli kaksinkertainen tavanomaisiin festivaalivuosiin verrattuna, ja tällä vauhdilla ylitämme jopa erittäin menestyksellisen kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 laajennetun festivaalin lipunmyyntilukemat”, ennakoi Turun musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki. ”Yleisö on ottanut vuoden ohjelman erittäin innostuneesti vastaan. Tänä vuonna suosittelemmekin varaamaan liput hyvissä ajoin, sillä erityisesti päätapahtumat, kuten Donna Leonin, Mariinski-teatterin orkesterin ja Natalie Dessayn konsertit ovat nyt jo yli 60%:sesti täynnä”.

Jorma Hynnisen Akselista lisäesitys 11.8.2013 

Myös suomalaisten laulajasuuruuksien, Karita Mattilan ja Jorma Hynnisen konsertit ovat olleet erittäin kysyttyjä. Suomalaisen baritonilegendan Jorma Hynnisen viimeiseksi oopperarooliksi jää Akselin rooli Kimmo Hakolan Akseli Gallen-Kallelasta kertovassa monologioopperassa. Turun musiikkijuhlilla ensi kesänä elokuun 12. päivä nähtävä esitys on myyty jo 97%:sesti loppuun. Valtaisan kysynnän vuoksi Turun musiikkijuhlat järjestääkin Akselista lisäesityksen sunnuntaina 11.8. klo 13. ”Toteutamme tämän toisen esityksen, sillä 12.8. esitykseen on jäljellä enää 12 paikkaa, ja kysyntä on ollut valtaisaa”, toteaa Turun musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki. ”Helsingin Ateneumissa toteutetut 9 näytöstä olivat loppuunmyytyjä erinomaisine arvosteluineen, ja haluammekin näin tarjota mahdollisimman monelle tilaisuuden kuulla tämä teos myös Turun musiikkijuhlilla.”

Turun musiikkijuhlat järjestetään ensi kesänä 5.-17. elokuuta. Suomen vanhimman yhtäjaksoisesti järjestetyn musiikkifestivaalin teemana on tänä vuonna SILLALLA, maailmojen, taiteenlajien ja tunteiden kiehtovassa välitilassa. Teemaa pohditaan lähes 40 konsertissa.

Lipunmyynti 

Turun musiikkijuhlien lippuja koko Suomessa myy Lippupalvelu. Lippuja voi tiedustella myös suoraan Turun musiikkijuhlien toimistosta, puh. 02-262 0812.

Lisätietoja

Toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki
puh: 040 740 6200 & 02-2620814

sähköposti: liisa.ketomaki@tmj.fi

Turun musiikkijuhlat ja Saaristomeren Suojelurahasto yhteistyöhön


Turun musiikkijuhlat ja Saaristomeren Suojelurahasto yhteistyöhön

Gergijev-konserteissa tuetaan lähivesiemme suojelutyötä

 

Turun musiikkijuhlat avaa tulevan kesän Gergijev-konserteissa yhteistyön Saaristomeren Suojelurahaston kanssa. Yhteistyön tarkoituksena on viestiä keinoista, joilla annamme Saaristomerelle tulevaisuuden.

Kesän konserteissa yleisö voi osallistua Saaristomeri-keräykseen ostamalla konsertteihin Saaristomerilipun, joka on 3 euroa normaalihintaista lippua kalliimpi. Lue lisää liitteestä!

 

TMJ & Saaristomeren Suojelurahasto

 

 

Lisätietoa:

  • Liisa Ketomäki, Turun musiikkijuhlien toiminnanjohtaja, p. 040 740 6200
  • Kristian Miettinen, Saaristomeren Suojelurahaston kampanjajohtaja,    p. 0400 225 855